Ensimmäiset lumihiutaleet ovat leijailleet Riihimäelle ja pakkanenkin on päässyt puraisemaan tällä alkaneella viikolla. Maiseman hetkellinen valkeus toi väistämättä mieleen joulun ja luinkin kirjan, joka sopii täydellisesti joulun odotukseen. Fredrik Backmanin Mummo sanoo hei ja anteeksi (Min mormor hälsar och säger förlåt. Otava 2019, suom. Riie Heikkilä, 461s.)
Kirjaston mennessä remonttiin ja siirtyessä väistötiloihin oli ennen muuttoa lainattavissa eri teemoin lajiteltuja kirjakasseja, joissa oli mukana myös musiikkia. Idea oli mielestäni loistava ja kävinkin lainaamaassa kassin, jonka teemana oli ystävyys. Hauskaa tästä teki se, että tuli lainattua aineistoa mihin tuskin olisi muuten tarttunut, kuten esimerkiksi tämä Backmanin kirja. Kirjan nimi hieman häiritsee, joten olisin saattanut hylätä sen jo sillä perusteella. Fredrik Backman on vieras kirjailija itselle ja en aluksi osannut yhdistää häntä hauskaan Mies joka rakasti järjestystä -elokuvaan.
Mutta itse kirjaan; siinä lyhykäisyydessään seitsemänvuotias Elsa on aikamoinen besserwisser ja pikkuvanha tapaus. Hän on kävelevä wikipedia ja omaa vahvat mielipiteet. Hänestä on tullut myös hyvä juoksija.
Elsa on kovin yksin ja hänen ainut ja rakkain ystävänsä on hänen mummonsa. Jos Elsa ei ole ihan tavallinen pikkutyttö, niin ei ole myöskään hänen mummonsa tavallinen mummo. Mummo on lähempänä rääväsuisempaa teiniä kuin hiljaista sukankutojaa. Siksi hän onkin niin hulvaton hahmo.
Backman kirjoittaa niin humoristisen elävästi mummon tempauksista, että naurunpyrskähdyksiä ei voi välttää. Mummon anarkismi menee monesti yli ja Elsa on toisinaan ennemminkin lapsenvahti. Ei mummo tietenkään ole pelkkä räävitön keskarinheiluttaja, vaan myös mainio satujenkertoja, joka kuljettaa Elsaa mitä erilaisimpiin mielikuvitusmaailmoihin. Mummolle tyttö on kuitenkin tärkeintä maailmassa.
Kuten arvata saattaa tapahtuu väistämätön ja tulee hetki jolloin mummoa ei enää ole. Mummo on vienyt mennessään mielikuvitusmaailman ja sen ainoan ystävyyden mitä Elsalla oli. Hän oli kuitenkin jättänyt jälkeensä kirjeitä, joiden vastaanottajien selvittämisestä kehkeytyy aarrejahti, johon Elsa suruissaan ryhtyy.
Romaanista alkaa muotoutua jotain ihan muuta mitä ensimmäisten sivujen perusteella vaikutti. Elsan ympäriltä alkaakin löytyä ihmisiä, joiden elämät nivoutuvat yhteen mitä erilaisimmin tavoin ja oikeastaan juuri mikään ei ole sitä miltä päällepäin vaikuttaa. Esiin tulee niin koskettavia elämänkohtaloita, että vaikka kuinka haluaisit inhota ärsyttävimpiä henkilöitä, niin ei se niin vaan onnistukaan.
Yhtäkkiä ei enää leikitäkään, vaan elämän mukanaan tuomat tragediat ovat niin riipaisevia, että kyynel vierähtää lukiessa. Mikä olikaan oikeastaan satua ja mikä ei?
Tämä koko kirja pääsi yllättämään täysin alun laimeiden ennakko-odotusten jälkeen ja sitä ei malttaisi laskea käsistään. Samalla kuitenkin haluaisi himmata, jotta se ei vielä loppuisi.
Humoristinen, koskettava ja lämmin, täydellinen joulutarina.
Mukavia lukuhetkiä marraskuun pimeisiin iltoihin!
