Kesä ja dekkarit!

Mikä olisikaan parempaa lukemista riippumatossa kuin dekkarit?
Tämän kesän ensimmäinen riippumattokirja oli Kristina Ohlssonin Varjelijat, joka on kolmas osa Fredrika Bergman- sarjaa. Varjelijat on ilmestynyt suomenkielisenä 2013.

Jälleen kerran koukuttavaa tekstiä. Nyt homma lähtee käyntiin metsästä löytyvästä nuoren naisen paloitellusta ruumiista. Tapahtumat linkittyvät niin nykypäivään, kuin kauas vuosikymmenten taakse.
Kiinnostavaa aloituksessa on myös se, että kaikki alkaa kuulustelupöytäkirjoilla, jossa Bergman on itse todistajan ominaisuudessa eikä tutkijana. Herää heti mielenkiinto siihen, että mikä on mennyt vikaan, koska asetelma on kääntynyt näin.

Tässä kolmannessa osassa Fredrika Bergman on jo kiinteä osa työyhteisöä eikä hänen tarvitse enää todistella kenellekään pätevyyttään eikä hakea kollegoidensa arvostusta.
Tiimin pomo luottaa hänen ja aiempien osien vastahakoinen työpari Peder Rydh on myös muuttanut asennettaan häntä kohtaan.
Tämä hyvä, koska vastakkainasettelua korostettiin aiemmissa osissa jo niin paljon, että oli aika päästä asiasta yli.
Tämän osan koukuttavuus lisääntyi myös sillä, että varsinaisten työn alla olevien rikosjuttujen lisäksi henkilöiden yksityiselämässä moni asia muuttui. Aiheelliseksi tuli myös pohtia miten pysyä objektiivisena työssään, kun omista läheisistä alkaa paljastua liikaa salaisuuksia.
Tästäkään Ohlssonin kirjasta ei voi paljon kertoa paljastamatta liikaa juonenkäänteitä.
Ei voi valittaa, vie dekkarin nälkää ja koukuttaa sopivasti.

Joskin loppuratkaisu oli mielestäni vähän lässähtänyt, viitteet loppuhuipennukseen olivat olemassa mutta huipennusta ei oikeastaan tullutkaan. Siihen olin hieman pettynyt, mutta kirja kokonaisuutena toimi kyllä. Toimi ainakin niin hyvin, että on se neljäs osakin saatava luettavaksi.  

Mitä löytyy teidän kesädekkari valinnoista?

Huoh, miksi ihmeessä laitoit kirjan puuhun?! -Väinö

Pomminvarmat dekkarit

Aiemmin taisin jo kertoakin, että dekkareilla jatketaan ja viimeisin lukemani oli Kristina Ohlssonin Tuhatkaunot. Sen on suomentanut Outi Menna ja se on ilmestynyt 2010.
Kirja on Ohlssonin luoman sarjan toinen romaani.
Kirjat kertovat rikostutkija Fredrika Bergmanista ja hänen kollegoistaan. Jotta homma ei olisi ihan tylsää peruskauraa, niin päähenkilö on ainoa siviilitaustainen työntekijä kyseisellä osastolla. Suhtautuminen häneen poliisien taholta vaihtelee ja hänen tapansa toimia herättää kollegoissa niin vihastusta kuin ihastustakin.
Kirjailija osaa mielestäni kertoa mielenkiintoisesti päähenkilön työyhteisöstä ja ottaa sopivasti mukaan heidän yksityiselämäänsä. Perhetaustat ei myöskään ole kaikilla välttämättä perinteiset.
Tuhatkaunoissa on mukana niin pappeja kuin sopivan ajankohtaisesti myös pakolaisia. Juonen kulku ei ole ainakaan liian ennalta arvattavaa. Henkilöitä liittyy toisiinsa mitä erilaisimpien linkkien kautta. Yritän sanoa tästä mahdollisimman vähän, ettei lipsahda juonipaljastuksia.

Voisi luulla, että Ohlssonin työskentely Lähi-itään ja EU:n ulkopolitiikkaan erikoistuneena politiikantutkijana (mm. turvallisuuspoliittisena analyytikkona Ruotsin poliisihallituksessa) tuo kirjoihin "hyvää" materiaalia ja ehkäpä myös uskottavuutta.
Tuhatkaunot on ensimmäisen Nukketalo romaanin lailla peruskoukuttava rikosromaani, jota ei malta laskea käsistään.
Kirjat myös loppuvat ilman muuta niin, että on haalittava myös se kolmas osa kirjastosta. Tähän mennessa sarjassa on ilmestynyt viisi kirjaa. Väittäisin että uppoaa dekkarin ystäviin.
Kirjahaastetta ajatellen en kuitenkaan käytä tätä mihinkään kohtaan.


Seuraavaksi palataan haasteen kimppuun ja tarkoitus olisi täyttää kohta matkakertomus.

Rentouttavaa viikonloppua!