Playground

Lars Keplerin uusin romaani Playground (Tammi 2016) on luettu erinäisten haasteiden jälkeen (kirjassa onkin varaus->liian vähän aikaa ->ei voi jättää kesken ->missä lähin kirjakauppa). Olen aiemmin jo kirjoittanutkin olevani ehdoton Kepler-fani. Joona Linna-dekkarit ovat yksiä parhaimpia jännityksen nostattajia mitä tiedän.
Siksi olikin kiva suurella mielenkiinnolla tarttua tähän uutukaiseen.
Etukäteen tiedossa oli, että Joona Linnasta ei tässä enää kerrota ja teos on ihan oma tarinansa.

Ja niin se kyllä olikin. Nyt ollaan sodassa maanpäällisessä helvetissä eikä kuolemakaan tuo helpotusta ja ikuista rauhaa. Päinvastoin.
Kepler on lähtenyt uusille urille ottamalla mukaan "perinteisien" murhaajien mukaan yliluonnollisempia näkökantoja.
Mihin joudumme kuoltuamme ja ymmärrämmekö itse olevamme kuolleita?
Kuoleman kohdatessa kerrotaan näkyvän valoa tunnelin päässä, mutta onko se sittenkään taivaallinen paratiisi pilvien keskellä? Tässä tapauksessa ei.

Jasmin Pascal-Anderson on luutnantti, joka haavoittuu pahasti Kosovossa. Hänen sydämensä on ollut pysähtyneenä ja toipuessaan hän alkaa hourailemaan käynnistään tuonelan satamassa, jonne kuolleet joutuvat. Luutnantin katsotaan olevan psykoosissa ja hän joutuu pakkohoitoon.

Jasmin myöhemmin vapautetaan hoidosta ja hän  jatkaa elämäänsä miehensä kanssa kohti elämänhallinnan menettämistä. Muistot menneestä piinaavat ja Jasmin yrittää aloittaa uuden elämän sihteerin työssä ja jättää sotilasuran. Uutta toivoa ja suunnan muutosta tuo heille syntyvä poika.

Elämä kuitenkin osoittaa jälleen julmuutensa ja pojan henki on vaarassa. Jasminin mieleen palaa kuolleiden satama. Jos se onkin oikeasti olemassa. Hän on suunniltaan pelosta, koska poika ei tule selviämään yksin satamassa.

Kirja on alusta loppuun niin synkän sysipimeää, että haluaisi sen pian loppuvan. Mutta sitä on pakko ahmia, jotta tietää onko kaikki tosiaan niin lohdutonta ja kääntyykö mikään hyväksi.

Ei paljon painajaismaisempaa ajatusta voisi keksiä, kuin se ettei kuolemakaan toisi helpotusta ja rauhaa ihmiselle. "Tuonelassa" olisikin vastassa vain lisää sotaa ja kärsimystä. Valta mielipuolisilla terroristeilla, jotka alistaisivat heikoimmat ja teloittaisivat vastustajansa. Siellä olisi myös niin suurta välinpitämättömyyttä, että viattomien kidutus ja teloitus on parasta viihdettä. Vedonlyönnin kohde on kuinka kauan ihminen kestää.

Ai mutta sehän on todellisuutta monessa maassa, tässä elämässä ja tällä hetkellä.

Kepler fanitukseni vahvistui entisestään.

Kirpeätä pakkaspäivää!

Hrr, ulkona on rapsakat -25 pakkasta, joten erittäin hyvä syy tarttua kirjaan ja kömpiä viltin alle!
Elikkäs siis asiaan, ensimmäiseksi kirjahaasteen kohdaksi valikoitui nro. 29 kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja. 
Luin Lars Keplerin Vainoojan  (suom. Kari Koski). Valinta oli helppo jo senkin takia, että ehdin tämän lainaamaan kirjastosta jo ennen haastetta. 
Lars Kepler nimen takana ovat ruotsalaiset kirjailijat Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. He kirjoittavat yhdessä rikosromaaneja, joissa päähenkilönä on suomalaistaustainen komisario Joona Linna. Sarjassa on aiemmin ilmestyneet Hypnotisoija (2010), Paganini ja paholainen (2011), Tulitodistaja (2012) ja Nukkumatti (2013).
Viidennes, eli tämä uusin, on julkaistu 2015.

Koukutuin ihan täysin Hypnotisoijaan ja sen jälkeen muut osat on ollut aivan pakko lukea. Pariskunnalla on loistava taito kirjoittaa kutkuttavan säikyttelevää jännitystä, jonka juonen käänteitä harvoin pystyy arvaamaan. Kirjat liittyvät toisiinsa ja niistä muodostuu kokonaisuus mikä selittää miten ja miksi Joona Linnasta on tullut sellainen kun hän on. En lähtisi lukemaan kirjoja "epäjärjestyksessä"

Vainoojakaan ei petä odotuksia. Edellisten tyylistä koukuttavaa jännitystä löytyy, sitä pitää ahmia silmät ristissä vielä aamutuimaankin.
Nimen ja varsinkin kannen perusteella saa aika hyvän käsityksen millä pelottelun asteella liikutaan. Tässä jäljitetään naisia vainoavaa stalkkaajaa, joka julkaisee nettiin videoita salaa kuvaamistaan naisista. No heillehän ei sitten arvatenkaan kovin hyvin käy. Tarkemmin juonta en selvitä, etteivät pääse hyvät koukut paljastumaan. Loppuratkaisua sai jännittää viime metreille asti ja täytyy myöntää ettei vieläkään oikein huvita ikkunasta pimeälle kotipihalle vilkuilla.
Se täytyy kyllä sanoa, että ihan kuin tässä olisi ollut vähän enemmän yksityiskohtaisemmin kuvailtuja seksikohtauksia ja aluksi mm. sana pikkuhousut mainitiin huomiota herättävän monta kertaa. Huolestuinkin aluksi suunnasta, mutta tilanne tasaantuu 617 sivun kuluessa :)

Tällä kirjalla voisi kuitata haasteesta luonnollisesti myös kohdat 25. Kirjassa on yli 500 sivua ja 44. Kirjassa joku kuolee. Itse haluan valita haasteen kirjat niin että numero/kirja. Seuraavaksi valitsen kohdan 6. Kirjastosta kertova kirja ja siihen John Irvingin Minä olen monta. Kiitos vaan vinkistä, se löytyy sopivasti hyllystä. Pyrin muutenkin hyödyntämään tähän omaa hyllyä (sinne onkin vuosien saatossa uponnut ties mitä teoksia) sekä ehdottomasti kirjastoja.

Mukavaa torstaita!