Ihme vuosi 2018

Villa San Michele, Anacapri, Italia 2017

Edellisestä postauksesta on pieni ikuisuus ja olenkin häilynyt vuorotellen tämän hautaamisen ja uudelleen herättämisen välillä.
Olen ajatellut pitää yksityiselämän erossa näistä kirjajutuista, mutta ehkei se nyt kokonaan kuitenkaan onnistu. Luen kuitenkin sen verran tunteella että fiilikset välittyy siihenkin, joten avataanpa vähän mennyttä vuotta. Muistikirjastani löytyy viime kesäkuulta seuraavia ajatuksia:

-- Vuodenvaihteessa avioeroni tuli päätökseen, vuosia tuli napakka tasaluku 35 ja lähes samassa työpaikassakin oli vierähtänyt 10 vuotta.
Vaikka olo oli ihan ok ja jopa helpottunut asioiden selviämisestä, oli silti ihan jumalattoman tyhjä olo.
Tässäkö tämä nyt sitten on?!
Istuminen paikallaan tuntui karmealta tuhlaukselta.
Ihana pakkaskeli -->äkkiä hiihtämään ennenkuin se on ohi, jos ei toista tilaisuutta ehdi tulla.
Ihana kevätluonto --> äkkiä ulos ennenkuin sekin menee ohi.
Työpäivät oli uskomattoman pitkiä ja taas kerran mitä hukkaan heitettyä aikaa!

Iltaisin olin niin poikki, että ehdin juuri ja juuri lukemaan hetken ennen unta.
Ajatus läppärin avaamisesta ja blogin kirjoittamisesta tuntui ihan ylivoimaiselta. Luin kuitenkin hyviäkin ja huonoja kirjoja (joskin todella vähän), joista olisi kiva ollut sanoa jotain. Mutta ei!
Äkkiseltään voisi kuvitella, että koti olisi sitten tiptop mutta joopa joo, otteen saaminen oli ihan hukassa. Syyllisyys siitä että miksi en saa suoritettua tätä ja tuota. Lasta oli hirveä ikävä hänen ollessaan isällään. Inhoamani sana "oma-aika" tuntui ihan ontolta ja merkityksettömältä. Mikä riittämättömyyden tunne, huh!
Liike on se juttu, joko lapsen harrastusten perässä tai omissa. Ei voi pysähtyä. Vasta nyt kun kesälomaa on muutama viikko kulunut alkaa olla vähän iisimpi olo.
Luonnossa voi taas nauttia ulkoilusta ilman jatkuvaa "menettämisen" pelkoa ja hei eihän tälle helteelle näy loppua! :D :D --
Siitä huolimatta syksy vain vilahti silmien ohi, ihan kuin olisi pudonnut kelkasta, halu päästä ohjaamaan kuitenkin heräsi.

Mitäs nyt sitten uuden vuoden kynnyksellä? Tässäkö tämä elämä on -olo ei tietenkään mitenkään maagisesti ole hävinnyt, mutta se ei ehkä ole niin kaiken yllä leijuvaa.
Kaikkihan on hyvin, elämä on nyt vain erilaista. Vanhenemisellekaan ei yllätys yllätys voi mitään. Ei se riemunkiljahduksia vieläkään herätä.
Tekemättä jääneitä asioita tai toteutumattomia haaveita on ja tulee aina olemaan.
Uskon silti edelleen rakkauteen.
Rakkauden ja ihmisyyden ympärillä pyörivät viime vuoden mieleenpainuvimmat teatteriesityksetkin Kansallisteatterin Julia ja Romeo sekä Musta Saara. Molemmat visuaalisesti upeita ja näyttelijäsuoritukset ihan timanttisia.
Kirjoista Saara Turusen Rakkaudenhirviö ja Henna Helmi Heinosen Pala omaa taivasta herättivät kiukkua, ärsytystä, tuttuuden tunnetta sekä iloa. Ehdottomasti suosituksen paikka molemmista.

Uusi vuosi edessä ja varovaisen hyvä fiilis siitä että tästä voisi tulla hyvä vuosi. Arki alkaa maistua aika paljon paremmalta. Jos tänä vuonna enemmän armollisuutta ja rentoutta peliin.
Kurkistin jo varovaisesti tämän vuoden uutta helmet- haastettakin...sitä lukiessa ja tätä kirjoittaessa alkaa hymyilyttää ja tekee mieli mennä tutkailemaan kirjahyllyä ja lähtiskö sitä pitkästä aikaa kirjastoon.

Ei ole vielä aika tätä haudata, kiitos jos jaksat olla mukana!

Onnellista uutta vuotta 2019 ja ihania lukuhetkiä!

Oscar Wilde, St Stephen´s Green, Dublin 2017