Hmm, on aina jotenkin vaikeaa aloittaa puhuminen kirjasta, josta ei oikein pitänyt. Puhdas inhokin on helpompaa, mutta tämä valju fiilis on kaikista vaikein selitettävä.
Kirja oli Haruki Murakamin Norwegian Wood (suomennos englanninkielisestä käännöksestä on Aleksi Milonoffin). Kirjan ensimmäinen suomenkielinen painos on ilmestynyt 2012 ja kaikesta suitsutuksesta huolimatta luin sen vasta nyt.
Olin jemmannut pokkaria hyllyssäni jo pitkään ja ajattelin että se tarvitsee juuri sopivan hetken lukemiseen, koska täytyyhän sen olla älyttömän hyvä. Hetki tuli, mutta voi ei mikä pettymys!
Päähenkilön, tokiolaisen miehen, muistot nuoruudesta 1960-luvulla saa esiin Beatlesin Norwegian Wood. Hän oli silloin nuori yliopisto-opiskelija joka eli opiskelijaelämää asuntolassaan ja kohtasi myös ensirakkautensa ja muutaman muun rakkauden.
Murakami kirjoittaa kyllä ihan soljuvaa tekstiä, mutta en millään saa kiinni henkilöiden maailmasta. Haahuilut yliopistolla, kaljan juonti, yksinäisyys, käteen vetäminen ja jonkin sortin naisen kaipuu ovat pääteemoina suurimman osan ajasta. Eipä kai nuorella miehellä muuta ole mielessä, mutta ei se millään riitä ylläpitämään kiinnostustani kirjaan.
Ajoittain tuntui, että nyt tästä irtoaa jo vähän enemmän tunnetta ja pureksittavaa esim. henkilöiden mielenterveyden järkkyessä, mutta ei. Siihen se jää ja palataan taas onttoon tyhjyyteen.
Suhteistakaan ei oikein irtoa riittävästi eikä niissä päästä puusta pidemmälle. Oikeastaan aika suomalaiselta vaikuttava peruspessimistinen tunnelma pysyi läpi koko kirjan. Ei kannata yrittää kun ei siitä kuitenkaan mitään tule. En kaipaa rakkausromaanilta (sellaiseksi tämä mainitaan pokkarin kannessa) siirappia, mutta tunnetta pitää sen verran olla, että se vie jalat alta joko itkettämällä tai niin että sydämessä läikähtää vielä päivienkin päästä.
En vaan saa kiinni sitä ilmiömäisyyttä minkä sanotaan kirjassa piilevän, se häipyy mielestä yhtä nopeasti kun on sinne tullutkin. Ehkä kirjailijan muut kirjat sytyttävät enemmän, täytyy ainakin kokeilla. Kuuntelin nyt kuitenkin vielä lopuksi tunnelmaa hakiessani Norwegian Woodin. Niin...ihan kiva..niinkuin lämmin leipäkin..
Mutta hyväähän tässä on tietysti se, että saan tällä kuitattua Helmet- haasteen kohdan: aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Sopii myös kohtaan kirjassa kirjoitetaan kirjeitä.
Tällä hetkellä luen Niccolo Ammanitin romaania Juhla alkakoon ja Juha Nirkon tietokirjaa suomen kesästä. Niistä makusteluja tuota pikaa :)
Sää on kuin morsian, mutta siitä huolimatta, mukavaa viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti