Helmet- lukuhaaste kohta 7. Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin

Hei Huhtikuu!

Edellisestä kirjoituksesta onkin jo tasan kuukausi, auts! Podin mahtavaa kevätflunssaa melkein koko maaliskuun eikä lukemisesta tahtonut tulla oikein mitään. Samalla jumitin melkein koko kuukauden viime tekstissäkin mainitsemani Zadie Smithin kanssa. Se oli kaikkinensa nyt niin kuluttava kokemus etten taida edes kirjoittaa koko kirjasta mitään. Mutta nyt on viimein talviloman ensimmäinen päivä ja on aikaa uppoutua kirjoihin uusilla voimilla, mahtavaa!

Dekkareita jaksan mainostaa hyväksi lääkkeeksi lukujumeihin ja näin kävi nytkin. Sain lainaan Samuel Bjørkin Minä matkustan yksin (Otava 2016, suomennos Päivi Kivelä). Samuel Bjørk (s.1969) on, kappas taas, norjalainen kirjailijatapaus. Oikealta nimeltään hän on Frode Sander Øien ja hän on kirjoittanut näytelmiä sekä musiikissa vaikuttanut julkaisemalla kuusi albumia. Nyt sitten vielä kaksi romaania, joista tämä lukemani on ensimmäinen. Kirjathan myyvät tietysti kuin häkä, mitä muuta voisikaan odottaa pohjoismaiselta dekkarilta?! Helmet-lukuhaasteessa olikin vielä avoinna kohta 7. salanimellä tai taiteilijanimellä kirjoitettu kirja, joten saadaan haastettakin mukavasti eteenpäin.

Mutta siis tämähän oli mielestäni oikeinkin toimiva ja vetävä dekkari.
Jälleen toiminnan ytimessä on jo vanhempi arvostettu, joskaan ei enää niin terässä oleva, tosikko poliisimies Holger Munch sekä hänen parinsa yliluonnollisen lahjakas Mia Krüger.
Tämä asetelmahan on jo niin nähty mm. Kristina Olhssonin ja Jussi Adler-Olsenin kirjoissa, mutta kuitenkin tässä on jotain uutuuden viehätystä. Munchilla ja Krügerilla on omat tragediansa, jotka vaikuttavat heidän persoonaansa ja työskentelyynsä poliisissa.

Työt alkaa metsästä löytyneestä pikkutytön ruumiista, joka on puettu nukenvaatteisiin. Hänen kaulassaan on lappu "Minä matkustan yksin" eikä hän jää ainoaksi matkalaiseksi.
Juoni on rakennettu koukuttavasti ja vastaan tulee niin perheväkivaltaa kuin ikuista elämää malttamattomina odottavia lahkolaisia. Syyllisen kirjailija onnistuu pitämään piilossa viime metreille asti ja tapahtumat sekä tutkinta tuntuvat todentuntuisilta. Parempi kuitenkin taas olla sanomatta enempiä etten paljasta liikaa.
Romaani ei niinkään ole pelottava, vaan jännittävän kiinnostava perusdekkari. Kauhua löytyy tietysti kammottavista rikoksista ja ihmisten julmuudesta, mutta ei tässä ole esim. Keplerin niskakarvat nostattavaa säikyttelyä.
Munchista ja Krügerista on nyt idut itämässä, joten mielenkiintoista nähdä mitä heistä tulevaisuudessa kasvaa. Hyvät pohjat on ainakin saatettu alulle.

Toimii mutkattoman perinteisen dekkarin ystäville.

PS. Flunssan jälkimainingeissa luin Jo Bakerin Longbournin talossa sekä David Ebershoffin Tanskalaisen tytön. Tykkäsin molemmista ja yritänkin niistä tuoreeltaan kirjoitella tässä lomani aikana.

Voimia uuteen viikkoon!