Unelmatyö

Ihanaa, sieltä se kevät tulee kovaa vauhtia, vaikkakin nyt yöksi mittari näyttää painuvan nollaan, eeeih!

Haasteessa tuli vastaan kohta 19, jossa kirjan päähenkilö on unelmatyössäsi.
Nuoruuden ja miksei nyt aikuisiänkin haaveena oli poliisin työ. Dekkareissa vuoden mittaan vilisee liuta poliiseja, joten en valitse tähän nyt sitä. Vaan valitsen erittäin hyvän kakkosen eli työn kirjojen parissa.
Tälläinen löytyi kirjakauppiaan muodossa kirjasta Tuulisen saaren kirjakauppias, jonka on kirjoittanut amerikkalainen Gabrielle Zevin. Kirja on julkaistu v. 2014 ja se on ensimmäinen hänen tuotannostaan suomennettu teos (suom. Tero Valkonen).

Romaanin päähenkilö on A.J Fikry, nelikymppinen mies, jolla on heikosti menestyvä kirjakauppa ja elämässä on tullut vastaan enemmän vastoinkäymisiä kuin ilon aiheita.
Katkeruus on vallanut miehen, eikä kirjatkaan tuota iloa entiseen tapaan.

Kirja ei mielestäni ollut kyllä järin ihmeellinen. Tarina on periaatteessa hyvä, mutta toteutus ei ehkä niinkään. Henkilöt jäävät kovin pintapuolisiksi. Heillä on monenlaisia kiinnostavia kohtaloita, mutta niistä ei kerrota kuin muutamalla sanalla. "Isotkin" jutut sivuutetaan lyhyesti, vaikka niistä olisi saanut rakennettua vaikka mitä.

Koko kirja oli vähän liian nopea. Paljon elämänmuutoksia yhteen pötköön ilman sen syvällisempiä mietteitä. Nopeasti luettu kylläkin, mutta jäi tässä kaipaamaan enemmän.
Henkilöiden viittaukset kirjoihin olivat tosin kivoja ja muutenkin ajatus pienestä kirjakaupasta tuulisella saarella on ihanan romanttinen ajatus.

Kirjakauppaa minulle tuskin koskaan tulee, joten tämä unelmatyö jääköön haaveeksi :)

Mukavaa tulevaa viikonloppua, olit sitten unelmatyössäsi tai et!

Hyvää Mikael Agricolan ja suomen kielen päivää!

Päivän teeman mukaisesti kattaus suomen kieltä.

                                       

He eivät tiedä mitä tekevät

Helvi ja Valtonen

Huhtikuu käynnistyi lukemisen saralla mukavasti. Vihdoin sain nimittäin luettua Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät. Se on ilmestynyt jo 2014 ja voitti silloin Finlandia-palkinnon. Huomaan tulevani joka vuosi allergisemmaksi kyseisen palkinnon voittajateokselle. Vaikka kirja olisikin mahtava, on silti sen hillitön hehkutus niin ärsyttävää. Ihan kuin mitään muuta suomalaista kirjallisuutta ei olisi julkaistu sinä vuonna. Pääasia tietysti, että edes kirjoja nostetaan esille ja niistä puhutaan. Mutta täytyy myöntää, että välttelen palkittuja ja luen niitä sitten hehkutuksen jälkeen, jos luen ollenkaan. Myönnetään, hölmöä ehkä mutta..

Tätä kyseistä 2014 voittajaa ei ole kyllä kehuttu turhaan. En ole Jussi Valtosen kirjoja aiemmin lukenut, mutta tämä osui kyllä omaan makuuni erittäin hyvin.
Epäröin ensimmäisten parinkymmenen sivun jälkeen, että ei kai tämä ole vain yksi 500 sivun aviokriisi, mutta sitten tarina lähtee lentoon ja osoittaa sen olevan paljon muuta.

Tarina oli mielenkiintoinen sekoitus yliopistomaailman tutkijoita, perhe-elämää, rakkautta ja vihaa.
Ajankohtaiset aiheet ekoterrorismista, vihapuheista ja teknologian ja tieteen kehityksestä koukuttivat. Kirjassa ollaan tulevaisuudessa (ei tosin milläänlailla scifimäisesti) ja varsinkin somemaailma ja internet ovat kehittyneempi. Kehittyneempi tosin teknisesti, mutta ei välttämättä niinkään käyttäjän mielen tasolla.

Neurotieteen professori Joe Chayefskin on amerikkalainen tutkija, jonka elämä linkittyy myös Suomeen. Kirjassa on niin osuvia kuvauksia suomalaisuudesta kuin myös amerikkalaisuudesta kaikkine streotypioineen, että välillä sai nauraa ääneen. Mutta kyllä kirja myös sai ahdistaviakin tunteita pintaan. Riipaiseva yksinäisyys ja myös henkisen vallan käyttäminen lähimmäisiä kohtaan on osa henkilöiden maailmaa.

Kirjan johtolanka on tieto ja sen luoma hurrikaani. Koski tieto sitten yksityiselämää tai työmaailmaa, sen leviäminen sekunneissa ympäri maailmaa voi hetkessä tuhota paljon.
Asiat muuttuvat levitessään irrotettuna asiayhteyksistään  ja alkavat elää omaa elämäänsä. Keskustelupalstoilla samanhenkiset lietsovat toisissaan vihaa ja lynkkaavat samantien erimieltä olevat henkilöt. "Keskustelu"palsta muuttuu hetkessä (jos on koskaan muuta ollutkaan) sotatantereeksi, jonka voittaja on se joka parhaiten solvaa, sivaltaa ja uhkaa.

Informaatiotulva on valtava ja kuka sitä osaa käsitellä. Mikä on puolueetonta tietoa, mikä kaupallisin tarkoitusperin levitettyä, mikä laillista ja mikä laitonta. Kenelle on enää oikeuksia tai myöskään velvollisuuksia, kun verkossa syntyy uusi elämä, jolle kukaan ei mahda mitään?!

Oli niin ilahduttavaa lukea näin fiksua ja ajatuksia herättävää tekstiä. Kirjan 557 sivua meni hetkessä, joten haasteen kohta 25. Kirjassa on yli 500 sivua täyttyi kepeästi. Ei voi muuta kuin suositella!

Ps. Tämänkin kanssa, taas kerran, eläinystävän sydämestä ottaa muutaman kerran..