perjantai 22. heinäkuuta 2016

Lukija aamujunassa





Tässä toinen jo hetki sitten lukemani kirja ja tämä lähti mukaan kirjastosta juurikin nimensä perusteella. Kirjan nimi puhutteli kyllä itseäni aika hyvin. Aamujunassa olen poikkeuksetta kirja kädessä.
Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa on kirjailijan esikoisromaani vuodelta 2014. Sen on suomentanut Kira Poutanen (2015).

Tämä oli outo ja ihana. Guylain Vignolles lukee joka aamu junassa matkalla töihin ääneen irrallisia kirjan sivuja, joita hän on ottanut talteen työpaikaltaan.
Kirjan takakanteen on kirjoitettu kirjan olevan aikuisten satu lukemisen taikavoimasta. Eikä tätä olisi kyllä voinut paljon paremmin kuvailla.
Tämä ei ole mikään iloinen satu, vaan pätkä toisilleen ennestään tuntemattomien  miehen ja naisen yksinäistä ja kokolailla ankeaa elämää.

Teksti on niin soljuvasti kirjoitettua, että sitä on nautinnollista lukea. Vignollesin elämän yksinäisyys on riipaisevaa ja kuvaus siitä miten hän vihaa työtään on niin osuvaa. Vignollesin kuvotus  työtään kohtaan saa hänet oksentamaan ja teksti onnistuu välittämään lukijalle hänen kokemansa ahdistuksen, toivottomuuden ja pahanolon tunteen.
Voin niin samaistua tähän turhautumiseen. Toimit kuin robotti ja suljet kaikki tunteet pois päältä, koska et uskalla päästää niitä vapaaksi romahduksen pelossa.
Tarinan toinen päähenkilö on ostoskeskuksen yleisen vessan hoitaja. Vessantädin huomiot ihmisten käyttäytymisestä toisiaan kohtaan työn perusteella ja ammatista muodostetut ennakkoluulot ja oletukset ovat vähään aikaan paras lukemani kuvaus väheksymisestä ja mitätöinnistä.

Kirja ei ollut mitenkään masentava, vaan höystetty mustalla huumorilla. Se oli pitkästä aikaa lukemistani romaaneista omalaatuisin. Tästä jäi se mukavan kutkuttava epätodellinen tunne, mikä ainakin itselleni tulee hyvän kirjan lukemisen jälkeen. Juuri se tunne mikä innostaa lukemaan aina vaan enemmän. Maanisen kuuloista mutten mahda mitään.
Alkumetreillä kyllä hämmensi päähenkilön lukeman tekstin kuvaus koivun valuvasta pihkasta?! Sen verran maalainen olen, että ei kai nyt sentään koivusta pihkaa valu vaan mahlaa. Vai onko mahlalla ja pihkalla joku salaperäinen piilomerkitys mitä en ole tajunnut?! Tiedä sitten, tämä nyt tietysti ihan sivuseikka, mutta hivenen häiritsevä sellainen.

Kirjailija on aiemmin julkaissut novelleja ja tämän perusteella kiinnostaisi tutustua myös niihin. Niistä ei kyllä taida suomennoksia olla olemassa.
Jos kaipaat piristystä omaan ehkei niin palkitsevaan työhön, niin lue tämä, oma työ alkaa vaikuttaa sittenkin aika siedettävältä.

Rentouttavaa viikonloppua!

PS. Nyt olen valmis Downton Abbeyn neloskauteen, joten yökukkumiset senkun jatkuu ;)

torstai 21. heinäkuuta 2016

The Food of Love




Aurinkoista heinäkuuta!

Vihdoin olen saanut nauttia kesälomasta jo kohta viikon verran. Onpa ollut ihanaa elää ilman isompia aikatauluja. Illat olen pyhittänyt Downton Abbeyn jaksoille, mutta nyt kolmas kausi sekä "jouluspesiaali" musersi kaiken. Toipumiseen menee kyllä ainakin tämä yksi ilta, jotta pystyn jatkamaan neloskautta. Mutta nyt onkin sitten hyvä päivittää viimeiset kirjat. Tämä seuraava kirja saa ikävoimään Roomaan.

Ruokaa Amore on Anthony Capellan 2004 julkaistu romaani. Anthony Capella on lontoolainen kirjailija, joka osan vuodesta viettää Italiassa. Kirjailija on syntynyt Ugandassa 1962.
Alkuperäisteos The Food of Love on hänen esikoiskirjansa. Nyt onkin sattumalta tullut viime aikoina luettua useampikin esikoisteos. Suomennoksen on tehnyt Pirkko Biström.

Kirjan pääosassa on ikuinen kaupunki Rooma ja ehdottomasti ruoka. Laura Patterson on amerikkalainen opiskelija, joka tulee Roomaan vuodeksi taidehistorian opintojen vuoksi.
Kaunista Lauraa piirittää kaksi italialaiskaverusta Tommaso ja Bruno.
Valloitustaistelu käydään ruoan avulla. Tapahtumat sijoittuvat ravintolamaailmaan sekä kotikeittiöihin.

Capella kuvailee niin yksityiskohtaisesti aterioiden valmistusta, tuoksuja, makuja ja niiden herättämiä tunteita, että vesi herahtaa kielelle. Joskin roomalaiseen keittiöön kuuluu paljon sisälmyksistä tehtyjä ruokia, jotka ei kyllä omia makuhermojani niin kovasti houkuttele. Munuaiset, kivekset, aivot, maksa, mahalaukku sekä suolet saavat ajoittain olon vihertäväksi.
Mutta epäilemättä kun ennakkoluuloista luopuisi ja vain maistaisi voisi yllättyä.  Tai no virtsarakossa kypsytetyistä aivoista en lähtisi yllättymään ollenkaan.
Jos mieli tekee päästä kokkailemaan kirjassa mainittuja ruokia,  niin kirjan lopusta löytyvät myös reseptit.
Itse rakkaustarina Lauran ja miesten välillä ei ole niinkään kovin kiinnostava ja tunteita herättävä.
Mutta ruoka-annosten maun voi jo melkein maistaa!
Myös kuvailut roomalaisista ja heidän tavoistaan solvauksineen on kirjan parasta antia.

Tämän jälkeen kaipaus Roomaan ja Italiaan taas vain kasvaa. Niin hyvin kirjan kanssa uppoutui nojatuolimatkalle, että meinasin junailla oman asemani ohi.

Suosittelen kaikille italialaisesta ruoasta ja elämänmenosta kiinnostuneille.

Anthony Capellalla on myös aika hauskat kotisivut mistä löytyy lisää matkakertomuksia.

http://www.anthonycapella.com/

Taidan vaihtaa kirjahaasteen ruoasta kertovan kirjan tähän opukseen.

Ihanaisia kesäpäiviä!

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Perunankuoripaistosta





Heinäkuussa on ollut hyvä vire lukemisessa. Tekisi mieli ahmia koko ajan kirjoja ja joka puolelta tarttuu mukaan hyviä vinkkejä. Ja toisaalta myös aletarjouksia niin, ettei kohta uskalla avata sähköpostia.
Tämä pienimuotoinen sadekausi on hieman lannistanut tunnelmaa (ulkona olisi niin mukava lukea), mutta toisaalta on ihana käpertyä sohvan nurkkaan kirjan kanssa sateen ropistessa katolle. Samaan aikaan olen myös lainannut kirjastosta kaikki Downton Abbeyn jaksot ja katsellut niitä yötä myöden. Pidän siitä aivan hulluna ja se vie kyllä täysin mennessään.

Yksi näistä heinäkuun kirjoista on kuitenkin  Mary Ann Shafferin ja Annie Barrowsin Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Kirja on Shafferin esikoisromaani  (1934-2008), jonka on viimeistellyt tätinsä puolesta lastenkirjailija Barrows.
Romaani on ilmestynyt 2008, joten Shaffer ei ehtinyt näkemään kirjansa menestystä. Sitä on myyty 1,5 miljoona kappaletta ja oikeuksia myyty 30 maahan. Suomentajana on toiminut Jaana Kapari-Jatta.

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville (huh, miten hengästyttävä nimi) kertoo Guernseyn saaren asukkaista, joista Dawsey Adams on saanut käsiinsä kirjan  jonka sisäkanteen on kirjoitettu Juliet Ashtonin nimi. Ashton on kirjailija, jolle Dawsey Adams päättää kirjoittaa kirjallisuuspiiristä, jonka he perustivat Guernseyn saksalaismiehityksen aikana. Piiri syntyi, kun joukko saarelaisia jäi kiinni ulkonaliikkumiskiellon rikkomisesta salaisen porsaspaisti-illallisen jälkeen. Kuulostaa pöljältä, mutta ei ole sitä.
Juliet kiinnostuu saaren tapahtumista ja kirjoittaa kaikille piiriin kuuluville jäsenille ja pyytää heitä kertomaan kokemuksistaan miehityksen ajalta. Tästä alkaa kirjeenvaihto saarelaisten kanssa ja esiin tulee monta surullista, iloista ja omalaatuista tarinaa saaren ihmisistä.

Itselläni oli kirjan alun kanssa hienoisia käynnistysvaikeuksia. Teksti muodostuu pelkästään näistä kirjeistä ja se ei lähtenyt rullaamaan kovin kevyesti. Ensimmäiset  kirjeet olivat vähän kökköjä ja ihmettelin, että mistä ihmeestä tässä on kyse.
Mutta pakko tämäkin on kehuksi muuttaa. Kun kirjeissä päästiin saksalaisten toimiin ja miehityksen vaikutuksiin heräsi jälleen historian nälkäinen minäni ja luin kirjan siltä istumalta loppuun.
Ei mikään mestariteos, mutta kaikenkaikkiaan ihan luettava.
Helmet-haasteeseen sopisi luonnollisesti kohtaan kirjassa kirjoitetaan kirjeitä.