torstai 25. helmikuuta 2016

Helmikuun viimeiset


Tulppaanit <3
Helmikuu lähenee loppuaan kovaa vauhtia! Kevättä ja aurinkoa kohti siis mennään, joten valitsin kirjahaasteen kohdan kaksi: Matkakertomus.
Matkakertomukseksi luin Virpi Hämeen-Anttilan Minun Intiani (ilmestynyt 2014). Kirja löytyi omasta hyllystä, mutta on jäänyt vielä aiemmin lukematta.
Virpi Hämeen-Anttila on yksi lempikirjailijoistani. Vuonna 2004 hänen romaaninsa Alastonkuvia tuli postissa kirjakerhon lähetyksenä. En ollut lukenut Suden vuotta, ja en ollut hänestä kuullutkaan. Alastonkuvia oli niin hyvä ja mukaansa tempaava, että ihastuin heti. Sen jälkeen olen pyrkinyt lukemaan kaikki hänen romaaninsa.

Minun Intiani on kertomus Hämeen-Anttilan matkoista Intiaan ( yllättävää ;) ). Kirja ei ole niinkään matkaopas, missä olisi lueteltu parhaimmat ravintolat ja menomestat, vaan keskittyy kulttuuriin ja kulttuurinähtävyyksiin. Kirjailijalla on valtavasti tietoa Intian kulttuurihistoriasta, onhan hän tutkinut sitä nuoresta saakka.
Oma suhtautumiseni Intiaan on ristiriitainen. Siihen on vaikuttanut varmasti eniten julkisuudessa nostetut, enimmäkseen negatiiviset asiat. Intia yhtenä maailman pahiten saastuttavana maana ja joukkoraiskauskohut eivät ole järin hyvää kuvaa mieleeni muodostanut. Samoin eläin- ja lapsirakkaana ihmisenä molempien heikko asema ja kärsimys maassa tekee pahaa. Mutta sitähän toki löytyy joka puolelta, ei vain Intiasta.
Toisaalta olen hurahtanut joogaan ja Intiassa, jos missä,  olisi hienoa päästä tutkimaan kaiken "alkulähdettä".
Onhan maa myös kiinnostava luontonsa ja nähtävyyksiensä vuoksi (Taj Mahal olisi kyllä nähtävä!).

Kirja sai positiivisen kiinnostuksen heräämään. Ihana muutenkin lukea niin täysin asialle vihkiytyneen kirjailijan innostuneita kuvauksia temppeleistä, uskonnoista, taruista ja historian vaiheista. Mielenkiintoista tietoa tavoista, eleistä ja niiden eri merkityksistä.
Kirja voi olla aika raskas ihmiselle, jota ei niinkään kiinnosta Intian kieli- ja kulttuurihistoria. Itsellenikin tuli kyllä paikoin temppeliähky :) Kaikkein paras olisi olla itse paikanpäällä kirjan kanssa. Olen muutenkin vähän huono nojatuolimatkailija. Kaipuu matkalle kasvaa niin suureksi, että se häiritsee jo kirjaan keskittymistä.

Kirjan rakenteeseen olisin toivonut kyllä hieman lisää selkeyttä. Teksti kulkee yhdessä pötkössä ja otsikoita löytyy vahvennettuna seasta. Se tekee lukemisesta raskaampaa. Toisaalta kovin moniin lukuihin jaottelu olisi voinut paisuttaa kirjaa turhan paksuksi. Mutta kuitenkin mieluummin ylipaksu kirja ja ilmava asettelu,  kuin kovin tiivistetty paketti. Sitten sitä ei kyllä reissussa jaksa kantaa mukana, että mikä sitten lienee pienempi paha?!
Virkistävää kuitenkin unohtaa hetkeksi talvi ja loska ja kuvitella meluisat kadut, Ganges ja erinäiset hajut ;)
Ihana kansi!







Toinen kirja minkä valitsin, ajatuksena että siitä saisi kirjanaaman, oli pienoisromaani Eudora Weltyn Optimistin tytär. Se on julkaistu 1969 ja suomentanut 1989 Heikki Salojärvi. Eudora Welty oli yhdysvaltalainen kirjailija, joka oli syntynyt 1909 Mississippissä ja kuollut siellä 2001. Täysin tuntematon kirjailija minulle, joten sopisi siihenkin haasteen kohtaan.
Optimistin tytät on voittanut Pulitzerin vuonna 1973.
Kyseessä oli tosiaan siis pienoisromaani, jossa keski-ikäinen Laurel tulee isänsä tueksi vaarattomana pidettyyn silmäleikkaukseen. Leikkauksen jälkiseuraamuksien vuoksi isä kuitenkin kuolee ja Laurel joutuu kohtaamaan isänsä uuden vaimon ja hänen edustamansa täysin vastakkaisen maailmankuvan. Surullinen tarina tunnekylmyydestä ja empatian puutteesta ja ikävä kyllä todellisuutta monessa perheessä.

Muutin mieleni ja en tee tästä kuitenkaan kirjanaamaa enkä täytä muita haastekohtia. Lisätään "vain" yhdeksi lukukokemukseksi.


lauantai 6. helmikuuta 2016

Pomminvarmat dekkarit


Aiemmin taisin jo kertoakin, että dekkareilla jatketaan ja viimeisin lukemani oli Kristina Ohlssonin Tuhatkaunot. Sen on suomentanut Outi Menna ja se on ilmestynyt 2010.
Kirja on Ohlssonin luoman sarjan toinen romaani.
Kirjat kertovat rikostutkija Fredrika Bergmanista ja hänen kollegoistaan. Jotta homma ei olisi ihan tylsää peruskauraa, niin päähenkilö on ainoa siviilitaustainen työntekijä kyseisellä osastolla. Suhtautuminen häneen poliisien taholta vaihtelee ja hänen tapansa toimia herättää kollegoissa niin vihastusta kuin ihastustakin.
Kirjailija osaa mielestäni kertoa mielenkiintoisesti päähenkilön työyhteisöstä ja ottaa sopivasti mukaan heidän yksityiselämäänsä. Perhetaustat ei myöskään ole kaikilla välttämättä perinteiset.
Tuhatkaunoissa on mukana niin pappeja kuin sopivan ajankohtaisesti myös pakolaisia. Juonen kulku ei ole ainakaan liian ennalta arvattavaa. Henkilöitä liittyy toisiinsa mitä erilaisimpien linkkien kautta. Yritän sanoa tästä mahdollisimman vähän, ettei lipsahda juonipaljastuksia.

Voisi luulla, että Ohlssonin työskentely Lähi-itään ja EU:n ulkopolitiikkaan erikoistuneena politiikantutkijana (mm. turvallisuuspoliittisena analyytikkona Ruotsin poliisihallituksessa) tuo kirjoihin "hyvää" materiaalia ja ehkäpä myös uskottavuutta.
Tuhatkaunot on ensimmäisen Nukketalo romaanin lailla peruskoukuttava rikosromaani, jota ei malta laskea käsistään.
Kirjat myös loppuvat ilman muuta niin, että on haalittava myös se kolmas osa kirjastosta. Tähän mennessa sarjassa on ilmestynyt viisi kirjaa. Väittäisin että uppoaa dekkarin ystäviin.
Kirjahaastetta ajatellen en kuitenkaan käytä tätä mihinkään kohtaan.


Seuraavaksi palataan haasteen kimppuun ja tarkoitus olisi täyttää kohta matkakertomus.

Rentouttavaa viikonloppua!

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Olematon muisti

Facebookissa tulin haastetuksi jo ajat sitten myös toiseen kirjahaasteeseen. Haasteen otin näpäkästi vastaan ja ensimmäiseen kohtaan sain vastattua. Ja kappas sitten tulikin  jo seuraava päivä ja koko homma hävisi muistista totaalisesti.
Niinkuin niin kovin moni asia nykyään. Muistisoluni ovat horroksessa tai sitten ne ovat vaan kylmästi ottaneet ja lähteneet.
Mutta korjataan asia niin, että pureksin nämä kohdat nyt kertalaakista tänne. 
Haasteessa oli seuraavat viisi kohtaa:

1. Kirja jota parhaillaan luet
2. Lapsuuden rakas kirja
3. Kirja, joka jäi kesken
4. Kirja, joka teki vaikutuksen
5. Kirja, johon palaat aina uudelleen

Ja vastaukset olisivat seuraavanlaisia:

1. Parhaillaan luen Kristina Ohlssonin Tuhatkaunoja. Nyt on selkeästi dekkarifiilis päällä ja yöpöydällä odottaakin aika monta rikosromaania. Hyvä ystäväni suositteli näitä Ohlssonin kirjoja ja oikeassa oli. Tykkäsin heti jo hänen ensimmäisestä Nukketalo nimisestä romaanista ja tämä seuraava toimii myös. Tästä lisää sitten mahdollisesti huomenna.


2. Lapsuuden kirjoista ekana tulee mieleen Neiti Etsivät. Tai sitten Maikki Harjanteen Minttu- kirjat. Neiti Etsiviin hurahdin ihan täysin ja kannoin niitä kirjasto-autolta kädet vääränä. Pitäisiköhän mielenkiinnosta lukea niistä joku uudestaan nyt kohtalaisen monen vuoden jälkeen? Vai pilaako se ne ah niin kultaiset muistot? ;) 


3. Kesken jääneitä kirjoja ei juurikaan ole, koska taistelen yleensä loppuun asti vaikka mitä piinaa olisi. Paitsi viime syksynä haksahdin lainaamaan Pascal Mercierin Yöjuna Lissaboniin. Puoleen väliin räpiköin ja sitten oli aivan pakko luovuttaa. Tarina ei oikein lähtenyt lentoon ja hermostuin tylsyyteen niin paljon, että oli annettava periksi.


4. Vaikutuksen tehnyt kirja onkin sitten vaikeampi pala. Toisaalta joku iätön klassikko sopisi tähän mutta taidanpa ajatella tätä toista kautta ja sanoa Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa. Kirja herätti itsessäni melkeinpä pientä ahdistusta. Mannerjäätiköt oikeastikin sulavat kovaa vauhtia ja kukaan ei osaa varmaksi ennustaa miten maapallolle ja ihmisille loppujen lopuksi tämän kaiken jälkeen käy. Kuinka paljon ihminen toimillaan tuhoaa ennenkuin tarpeeksi moni tajuaa, että jotain tarttis tehdä eikä näin voi jatkua loputtomiin. Maailmanlopun meininkiä.  Pysäyttävä!


5. Palaan aina sopivan mielentilan tullen Leo Tolstoin Anna Kareninaan. Ensin on luettava kirja ja sitten taas ties kuinka monennen kerran katsottava se elokuva-versio missä Keira Knightley on pääosassa. Niin raastava ja surullinen ja ihana.



No niin, kiva miettiä lukemisia välillä tältäkin kantilta. Palaan Tuhatkaunon pariin ja toivottelen hyvää yötä!


Maanantain saalis :)
















tiistai 2. helmikuuta 2016

Helmiä helmikuussa?



Nyt täytyy tunnustaa, että aikaani on hieman verottanut tv kirjojen sijaan...Silmiini osui nimittäin kirjastossa Silta- nimisen jännityssarjan eka tuotantokausi. Katsoin sitä aikanaan satunnaisesti telkkarista, mutta nyt pääsin kunnolla asian ytimeen ottamalla pieniä katselumaratoneja. On se vaan mielestäni niin hyvä. Hyvä käsikirjoitus ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja hyvillä näyttelijöillä. Harvemmin pohjoismaiset dekkarit telkunkaan puolella pettävät. Mutta tämähän oli kirjablogi, joten palataapa ruotuun elikkäs lukemiseen.
Onneksi kiireisissä päivissä tulee automaattisesti melkein 1,5h lukuaikaa työmatkoistani. Teen ne junalla, joten päivittäinen minimi lukuannos täyttyy helposti. Tosin monesti työpäivän päätteeksi pystyn lukemaan 10min ja sen jälkeen vintti pimenee.

Viimeisimmäksi luin Paulo Coelhon Uskottomuuden. Mietin mitä siitä kirjoittaisin ja oikeastaan ei huvittaisi sanoa siitä mitään. Paitsi että luettu on. Aiheena oli nimensä veroisesti uskottomuus ja lähinnä keski-ikäisen naisen näkökulmasta. Joissakin kohdissa kirjoittaja pääsi aika hyvin kiinni naisen mahdolliseen ajatusmaailmaan, mutta äh ei sittenkään. Jäi väkinäinen fiilis. Tietysti väliin oli syötetty perinteisiä jumalallisia viittauksia mitä hänen kirjoissaan paljolti on. Tässä kyllä vähemmän mitä aiemmin lukemissani. Ne ei itseäni oikein kosketa, joten väkinäisyys pahenee. Lukeehan tämän jos ei muuta ole. Taidan jättää tähän ajatukseni siitä. Kirsun haltijan ilme kertokoon sen mitä sanallisesti en pysty.






Iloista helmikuuta!