Suomalainen mies - Irlantilainen nainen

Nyt on taas makoisa lukuvire päällä ja luin ensiksi Marian Keyesin Nainen joka varasti elämäni. Se on ilmestynyt 2014 ja sen on suomentanut Liisa Laaksonen. 
Marian Keys on sellainen kirjailija, jonka kirjoihin tartun aina kun kaipaan vähän siirappista (eikä niin vähänkään) rakkautta ja koukuttavia ihmisluonteita.
Yleensä jos on tullut luettua rankempaa tekstiä, haluan sen päälle lukea "välipalaksi" Keysin tyylistä kevyttä ja kepeää. Tilanne täytyy ikäänkuin nollata päässä.
Tässä täyttyi jälleen kerran (aiemmin on ilmestynyt 12 kirjaa) se mitä hainkin. Rakkautta löytyi, sitä menetettiin ja kaikkea pyöritti mehukkaat henkilöhahmot. Päähenkilönä nelikymppinen dublinilaisnainen Stella Sweeney ja hänen perheensä.
Sweeneytä lainatakseni "Joskus saa mitä haluaa, joskus saa mitä tarvitsee ja joskus saa mitä sattuu saamaan". 

Kirjailijalla on mielestäni erinomainen taito kirjoittaa hyvin ärsyttäviä tyyppejä tarinoihinsa. Teksteissä on hyvä "imu" ja kirjaa ei malta jättää käsistään, koska on pakko saada tietää saako tuokin k*usipää vielä ansionsa mukaan ;)
Moni hahmo on tunnistettavissa tosielämästä ja tunteisiin on helppo samaistua.
Suosittelen Keysin kirjoja kaikille romantiikan ja viihteen nälkäisille.
Kirja sopisi ainakin haasteen kohtiin 3. Kirjassa rakastutaan tai 30.Viihteellinen kirja.
Ruksaan tällä tuon kohdan 30.

Tämän jälkeen valitsin lukuvuoroon Joni Skiftesvikin Valkoinen Toyota vei vaimoni. Kuittaan tällä haasteen kohdan 45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja.
Kirjassa kirjailija käy läpi hyvin henkilökohtaisella otteella teho-osaston sairaalavuoteella maaten vuorotellen niin menneisyyttään kuin nykyisyyttä.
Lapsuuden ja nuoruuden riipaisevat kokemukset nostavat palan kurkkuun.

Melankolinen ja haikea tunnelma kulki läpi kirjan ja se jäi lukemisen jälkeen kyllä mieleen pyörimään. Mitä kaikkea elämässä voikaan tapahtua ja miten pienet mitättömätkin asiat saattavat tulla esiin ja osoittaa merkityksensä vasta vuosien päästä.
Uskoisin että tämä aika hyvä kuvaus monen suomalaisen miehen sielunmaisemasta.

Tyyli kirjoittaa murteineen ja pohjoisen elämän kuvaus oli mukavaa vaihtelua viimeksi luettuihin verrattuna. Kannattaa lukea!

Mukavaa viikkoa!

Minä olen monta.

Vihdoin taas koneen ääressä! Tietokoneeni päätti hyytyä paineen (pakkasen) alla ja lakkasi toimimasta.
Syy kylläkin selvisi aika pian, dalmatialaista muistuttava jyrsijämme olikin päässyt nakertelemaan virtapiuhaa.
Olen huono odottamaan, joten uusi kone tuli tilattua ja nyt päästään taas blogin pariin. 
Onneksi lukemiselle ei ole tietoteknisiä esteitä, joten John Irvingin Minä olen monta on nyt saatu päätökseen. Tämä meni siis haasteen kohtaan 6 kirjastosta kertova kirja. Tästä saisi kyllä myös jälleen useampia kohtia.

Kirja on ilmestynyt v. 2012 ja suomennettu 2013 Kristiina Rikmanin toimesta.
Tarina lähtee 1950-luvun Uudesta-Englannista, jossa 13-vuotias Billy Abbott elää. Perheessä on aikamoisia persoonia, mm. isoisä ,joka näyttelee aina vain naisroolit, on hulvaton hahmo ja yksi tärkeimmistä Billyn elämässä. Poika käy yksityistä poikakoulua ja elää perheineen keskellä harrastelijateatterin näytelmiä.

Irvingillä on mielestäni on taito kertoa hyvin erilaisista seksuaalisista suuntauksista ja varsinkin mitä myllerrystä se aiheuttaa nuoressa (ja vanhassa!) ihmisessä. Billyn maailmassa erilaisia suuntauksia (voiko sitä niin sanoa) on niin bi-seksuaaleista transsukupuolisiin. Miten voit ymmärtää mikä olet, jos ympäristö kieltää ajatuksesi ja tunteesi sairautena ja hoidettavana poikkeavuutena?
Hän tuo hyvin esiin ennakkoluuloja ja asenteita valtavirran ulkopuolella olevia kohtaan. Ja todellakin 50-luvulla maailma on ollut aika erilainen asenteiltaan niin amerikkalaisessa pikkukaupungissa kuin muuallakin.
Pidän kirjailijan avoimuudesta ja siitä kuinka hän korostaa, että ihminen sieltä löytyy, oli hän sitten homo tai bi.
Billy Abbottin elämänvaiheissa on monta hauskaa kohtaa, jotka saavat naurahtamaan ääneen, mutta myös loppua kohden paljon surua. 
Täytyy kuitenkin sanoa, että kirjan ensimmäiset 300 sivua eteni aika tahmeasti ja monessa kohtaa tuntui, että vuosissa sinkoiltiin sinne tänne. Oli vaikea pysyä perässä ollaanko tässä nyt taas 13-vuotiaan vai 19-vuotiaan ajatuksissa. Ehkä myöskin useat näytelmälainaukset hidastivat keskittymistä (Shakespearea of course) ja sen takia tuntui ettei kirja välillä etene ollenkaan.
Tuon 300-sivun jälkeen lukukokemus kyllä paranee huomattavasti. Aika luonnollisesti menee eteenpäin, ikää tulee ja asenteet muuttuvat. Kirjan toisen puoliskon perusteella sanoisin, että kirja kannattaa lukea mutta alun perusteella ei. Tiivistetympänä olisi voinut olla hyvä. Tälläisenään pidän ihan kelpona. Aiemmassa postauksessa olikin kommenteissa puhetta painoksen kirjoitusvirheistä ja se kyllä piti paikkansa. N- kirjain puuttui monen sanan lopusta. Mistä lie johtuukaan?!
Jos joku on kiinnostunut lukemaan kyseisen kirjan niin minulta saat siistin kappaleen :) 

Viime viikon lopulla kävin loistavassa kaupungin kirjastossamme ja sieltähän tarttui taas kiinnostavia yksilöitä mukaan. Adler-Olseniin tutustuin vasta viime syksynä Vanki- nimisen kirjan myötä. Pidin siitä kovasti ja olenkin tätä sarjan toista osaa havitellut jo jonkin aikaa.
Tämän kannesta voisi saada myös haasteen kirjanaaman. 
Coelhoa en ole lukenut pitkään aikaan, mutta jokin tässä sai nyt tarttumaan siihen.
Eudora Weltyä en ole lukenut koskaan, ja onkin ihan vieras kirjailija minulle.
Skiftesvikin kirjoja olen lukenut aiemmin, mutta tähän tartuin puhtaasti kirjan nimen perusteella ja muistelisin, että tämä olisi ilmestyessään herättänyt keskustelua.

En ole vielä päättänyt käytänkö näistä yhtäkään haastekohtiin. Katsotaan, tai paremminkin luetaan ;)


PS. Nyt luen Marian Keysin kirjaa Nainen joka varasti elämäni. Kaipasin kepeää (itse asiassa tämä ei ollutkaan niin kepeä) ja kevyttä lukemista tähän väliin, jossa työ häiritsee liikaa vapaa-aikaa.

Iltasatujen parhaimmistoa!

Irrotetaanpa ajatukset vielä haastekirjasta ja muutama sana iltasaduista. Tykkään lukea iltasatuja (ja kyllä ihan muinakin aikoina) lapselleni ja siitä onkin tullut joka iltainen tapa ihan vauvasta asti.
Minusta se on ihanan rauhoittava hetki lapsen kanssa ennen nukahtamista ja mukavat tarinat jäävät kivasti mieleen ennen silmien sulkeutumista. Tai ainakin toivon niin. 
Haluaisin myös uskoa, että jälkikasvuni saisi tästä mukavia muistoja ja ehkäpä innostuksen kirjoihin ja niiden maailmaan. 

Meillä on paljon luettu Timo Parvelan Maukka ja Väykkä kirjoja. Ne ovat kerrassaan mainioita. Tarinat kiltin koiran ja räväkän kissan yhteiselosta ja ystävyydestä ovat sympaattisia ja liippaavat monesti läheltä ihan oikeatakin elämää. Mieleenpainuvaa kerrontaa ja ajattelemisen aihetta niin lapselle kuin aikuiselle.
Viisivuotiaalleni uppoaa kuin häkä hahmojen hassut nimet, kuten mm. Vuohi Mäk Käkätin, Humma Ihalainen ja Kana Von Got. Hahmot jäävät hyvin mieleen ja sitä kautta kunkin seikkailut.
Virpi Talvitien kuvitus sopii myös hyvin kirjoihin. 

Maukan ja Väykän naamakirja sekä Maukka,Väykkä ja Karhu Murhinen

Ei voi muuta kuin suositella ja toivottaa hyvää yötä!

Voihan Irving!

Se olisi jälleen maanantai ja uusi viikko edessä. Siellä se haasteen Irving lukutuolissa luuraa. Ja saisi minun puolestani luurata ihan rauhassa. Kovin on mielestäni pitkäveteinen ja unettava. Ainakin näiden ensimmäisten parin sadan sivun verran. 


Ja kun tökkii, niin tökkii lukeminenkin ja se muuttuu kovin h-i-t-a-a-k-s-i ;) Mutta ei lannistuta, luen aina kirjan loppuun oli se sitten kuinka tylsä tahansa. Ihan vain siksi, että sitten voin ainakin varmuudella todeta kirjan olevan kökkö alusta loppuun. Tästä enemmän sitten kun opus on purkissa.

Kirpeätä pakkaspäivää!

Hrr, ulkona on rapsakat -25 pakkasta, joten erittäin hyvä syy tarttua kirjaan ja kömpiä viltin alle!
Elikkäs siis asiaan, ensimmäiseksi kirjahaasteen kohdaksi valikoitui nro. 29 kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja. 
Luin Lars Keplerin Vainoojan  (suom. Kari Koski). Valinta oli helppo jo senkin takia, että ehdin tämän lainaamaan kirjastosta jo ennen haastetta. 
Lars Kepler nimen takana ovat ruotsalaiset kirjailijat Alexander Ahndoril ja Alexandra Coelho Ahndoril. He kirjoittavat yhdessä rikosromaaneja, joissa päähenkilönä on suomalaistaustainen komisario Joona Linna. Sarjassa on aiemmin ilmestyneet Hypnotisoija (2010), Paganini ja paholainen (2011), Tulitodistaja (2012) ja Nukkumatti (2013).
Viidennes, eli tämä uusin, on julkaistu 2015.

Koukutuin ihan täysin Hypnotisoijaan ja sen jälkeen muut osat on ollut aivan pakko lukea. Pariskunnalla on loistava taito kirjoittaa kutkuttavan säikyttelevää jännitystä, jonka juonen käänteitä harvoin pystyy arvaamaan. Kirjat liittyvät toisiinsa ja niistä muodostuu kokonaisuus mikä selittää miten ja miksi Joona Linnasta on tullut sellainen kun hän on. En lähtisi lukemaan kirjoja "epäjärjestyksessä"

Vainoojakaan ei petä odotuksia. Edellisten tyylistä koukuttavaa jännitystä löytyy, sitä pitää ahmia silmät ristissä vielä aamutuimaankin.
Nimen ja varsinkin kannen perusteella saa aika hyvän käsityksen millä pelottelun asteella liikutaan. Tässä jäljitetään naisia vainoavaa stalkkaajaa, joka julkaisee nettiin videoita salaa kuvaamistaan naisista. No heillehän ei sitten arvatenkaan kovin hyvin käy. Tarkemmin juonta en selvitä, etteivät pääse hyvät koukut paljastumaan. Loppuratkaisua sai jännittää viime metreille asti ja täytyy myöntää ettei vieläkään oikein huvita ikkunasta pimeälle kotipihalle vilkuilla.
Se täytyy kyllä sanoa, että ihan kuin tässä olisi ollut vähän enemmän yksityiskohtaisemmin kuvailtuja seksikohtauksia ja aluksi mm. sana pikkuhousut mainitiin huomiota herättävän monta kertaa. Huolestuinkin aluksi suunnasta, mutta tilanne tasaantuu 617 sivun kuluessa :)

Tällä kirjalla voisi kuitata haasteesta luonnollisesti myös kohdat 25. Kirjassa on yli 500 sivua ja 44. Kirjassa joku kuolee. Itse haluan valita haasteen kirjat niin että numero/kirja. Seuraavaksi valitsen kohdan 6. Kirjastosta kertova kirja ja siihen John Irvingin Minä olen monta. Kiitos vaan vinkistä, se löytyy sopivasti hyllystä. Pyrin muutenkin hyödyntämään tähän omaa hyllyä (sinne onkin vuosien saatossa uponnut ties mitä teoksia) sekä ehdottomasti kirjastoja.

Mukavaa torstaita!

Uusi vuosi 2016

Tässä se nyt viimein on, blogi.
Olen sen perustamisesta pitkään haaveillut, mutta aina on tullut joku eiku-sitku-mutku syy. Vuoden vaihtuessa en tehnyt uuden vuoden lupauksia, vaan päätin viimein toteuttaa niitä aiempien vuosien lupauksia. Tämä on siis nyt yksi niistä :)

Ideana oli saada ylös lukemiani kirjoja (luetut kirjani vihkoja on tallessa lapsuusajoilta asti) ja myös toisaalta levittää lukemisen "ilosanomaa" ja saada jopa uusia ihmisiä innostumaan lukemisesta. Sekä tietysti vinkata kiinnostuneille hyvistä kirjalöydöistä.

Ennen kaikkea homman alkupöhinät käynnisti Helmet-kirjastojen lukuhaaste.
Haasteen löydät täältä.
Haaste sisältää 50 kohtaisen listan, joissa valitaan eri kriteereillä luettavia kirjoja. Aikaa lukemiselle on koko vuosi.  
Hullun hauskaa minunlaiselle ihmiselle, jota valinnanvaikeus välillä piinaa. Ja parasta siksi, ettei tämäkään ole niin kuolemanvakavaa. 
Haaste oli olemassa jo viime vuonna, mutta jotenkin olin sen olemassaolon ohittanut. Mutta ei hätää, tilanne korjaantuu tänä vuonna. Tänne päivitän haasteeseen valitsemiani kirjoja muiden lukemisten lisäksi.
Antoisaa lukuvuotta kaikille! 

PS. Ensimmäisenä tartun haasteen kohtaan 29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja. Siitä lisää, kun opuksen 617 sivua on kahlattu :)