tiistai 31. tammikuuta 2017

Marko Hautala: Kuiskaava tyttö






Tammikuun viimeistä päivää viedään ja onpa ollut melkoinen lukukuukausi. Välillä tulee tämä tälläinen ihan zombimainen lukuvire, tuntuu että pystyisi ahmimaan aamusta iltaan kirjoja.
Yritän pysyä näissä kirjoituksissa jotenkin perässä, joten otetaanpa ensimmäisenä puheeksi Marko Hautala ja Kuiskaava tyttö (Tammi 2016).
Marko Hautala (s. 1973) on vaasalainen kirjailija ja hän kirjoittaa psykologista kauhua (välillä selvitään ihan vaan jännitykselläkin) ja koukutuin hänen tyyliinsä heti luettuani Käärinliinat (2009) ja koukuttavuus ei ole hiipunut.

Kuiskaava tyttö on jälleen monisäikeinen kauhistuttava painajainen, joka on muuttunut todeksi tai joksikin muuksi.
Kuuluu jatkuvaa kuiskausta, pientä supatusta, juuri ja juuri erottuvia epäselviä kirjaimia, ei niinkään sanoja. Kuiskaus tulee korvan juuresta eikä se taukoa edes nukkuessa. Välillä sen voi aistia kuin ohuen hengityksen.
Onko se hulluutta? Kuuluuko äänet vain hulluille vai onko aina olemassa ääniä, joita aistii vain tietyssä mielentilassa.
Kuiskaavalla tytöllä on surullinen ja väkivaltainen tarina ja se on jäänyt elämään legendana. Vanhat legendathan on vain ajan saatossa värittyneitä satuja. Mutta miksi kuiskaus tarttuu kun luet tai kuulet tytön kohtalosta.

Hautala osaa äärimmäisen taitavasti tuoda esiin ihmismielen pelkoja ja kuvailla kuinka mieli särkyy. Todellisuus värittyy eikä sitä enää erota mielikuvituksesta.
Ei ole soveliasta kuulla ääniä. Ne täytyy saada lääkkeillä kuriin ja oltava puhumatta niistä muille kuin terapeuteille. Ei saa herättää pelkoa muissa.
Jos äänet eivät kuitenkaan yllytä murhiin tai muuhun väkivaltaan niin onko ne nujerrettava? Jos äänet eivät ole pahantahtoisia ja voit elää niiden kanssa. Ihmisen pää ja sen mieli hiuksen hienoine sähköimpulsseineen on ihan äärimmäisen kiehtova. Pienen pieni poikkeama jossain sopukassa saattaa aiheuttaa täysin erilaisen rinnakkaisen maailman, jonne ei muilla ihmisillä ole pääsyä eikä kykyä nähdä sitä.
Kirjassa on hiuksia nostattavaa kauhua ja siihen tarjoaa hyvät puitteet psykoterapiakeskus ja sen yksinäinen psykoterapeutti Anton. Anton haluaa ymmärtää kuiskauksen merkityksen ja ratkaisua etsitään jo tytön legendan syntysijoiltakin vanhan vaasan kirkon raunioista.
Kerronta säikyttelee ja onnistuu aina uudelleen vetämään maton jalkojen alta. Tarinaa yrittää epätoivoisesti ymmärtää ja juuri kun luulet pääseväsi jyvälle et ymmärräkään enää mitään. Tämä kirja ei, eivätkä edellisetkään, ole pelkkää mystistä kauhua vaan niissä on myös koskettavan tarkkanäköisiä kuvauksia ihmisistä, jotka monesti ovat jääneet vähän ulkopuolelle syystä tai toisesta.

Kuiskaava tyttö ei ihan mielestäni yllä edellisten kirjojen veroiseksi hieman lopahtavan lopun takia, mutta onnistuu säikyttelyssä ja karmivien mielikuvien luomisessa. Kannattaa ehdottomasti tutustua Hautalan tuotantoon, jos kauhunsekaiset  mielensolmut kiinnostavat.

Tammikuun luettuihin kuuluivat vielä Ari Rädyn Syyskuun viimeinen ja hyytävä Albert Sánchez Piñolin Kylmä iho. Näistä lisää tuota pikaa.

Suotuisaa lukutuulta helmikuulle!

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Helmet- lukuhaaste kohta 46. Liane Moriarty: Hyvä aviomies



Pocket Shop työmatkan varrella aiheuttaa välillä haasteita ;)



Kaipasin edellisen sotakirjan jälkeen hieman kevyempää ja ruumiitonta kirjaa. Se ei ihan täysin onnistunut, koska pokkarivarastostani bongasin lukuun Liane Moriartyn kirjan Hyvä aviomies (The Husband's Secret 2013, WSOY suom. Helene Bützow 2014)
Moriarty on myös sarjassa kirjailija, jonka tuotantoa en ole lukenut aiemmin.
Moriarty on australialainen kirjailija (s. 1966), joka on tähän mennessä kirjoittanut kuusi kansainvälistä pöhinää nauttivaa romaania.
Hänen australialaisuudellaan saan ruksittua sopivasti Helmet- haasteen kohdan 46. Oseanialaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

Hyvä aviomies esittelee Cecilia Fitzpatrickin, keski-ikäisen kolmen lapsen äidin. Hän on menestynyt Tupperware-myyjä (!) ja robottinainen, jolla kaikki elämässä on viimeisen päälle järjestyksessä ja virheetöntä. Niin koti, lapset kuin mieskin.
Cecilian rakentama maailma alkaa rakoilemaan hänen löydettyään täydellisen aviomiehensä kirjeen, joka on osoitettu Cecialle luettavaksi vasta hänen miehensä kuoleman jälkeen.
Kirje sisältöineen saa aikaan tsunamin, joka pyyhkii mennessään pohjan niin Cecilian elämästä kuin monen muunkin.
Aluksi oli hieman hankala hahmottaa monen kertojan kokonaisuutta. Kuka on kenenkin sisko, äiti serkku tai vaimo. Teksti kuitenkin veti imuunsa ja kerronnan tiivistyessä henkilöt kietoutuivat mielenkiintoisesti ja ymmärrettävästi yhteen.
Moriarty osaa koskettavasti kertoa sen epätoivon minkä saa aikaan totaalinen uskon menetys läheisen ihmisen koko persoonaan. Pystytkö rakastamaan toista edelleen vaikka hänestä paljastuisi asioita, jotka sotivat kaikkea sitä vastaan mitä pidät omien arvojesi mukaisena? Pystytkö sulkemaan silmät asioilta, jotka tuhoavat toisten ihmisen elämän suojellaksesi omaa perhettäsi? Hiljentääkö rakkaus syyllisyyden ja vastuuntunnon?
Mielenkiintoisia pohdintoja ja eri näkökulmia aika traagisessa tarinassa.

Hyvä aviomies on riipaiseva sekoitus avio-elämää, äitiyttä, rakkautta, vihaa ja syyllisyyttä. Se saa tunteet heittelemään hauskuudesta suruun jättäen lukijan hölmistyneen hämmentyneeksi. Kenen puolelle tässä nyt käännynkään loppujen lopuksi?!
Luettava kerralla kiireettömänä viikonloppuna punaviinilasillisen kera sohvalle uppoutuneena!

Parhaillaan luvussa on hiuksia nostattava Marko Hautalan Kuiskaava tyttö ja 101 kirjaa listalta olisi vuorossa vuosi 1918 eli Eino Leino ja Vapauden kirja.

"Erehtyminen on inhimillistä, anteeksianto jumalaista." -Alexander Pope


perjantai 20. tammikuuta 2017

101 kirjaa 1910-luku: Konrad Lehtimäki: Ylös helvetistä











Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi päätin myös yrittää lukea kirjat Ylen 101 kirjaa itsenäisyyden jokaiselta vuodelta listalta. Kirjat on valinneet kirjallisuustoimittajat Seppo Putkonen ja Nadja Nowak. Listan löydät täältä. Siitä löytyy jo aiemminkin lukemiani kirjoja mutta eiköhän ne näin juhlavuoden kunniaksi ole korkea aika lukea uudelleen.
Listahan lähtee luonnollisesti 1910- luvusta ja ensimmäisenä siellä on 1917 ilmestynyt Konrad Lehtimäen Ylös helvetistä.
Mahtavaa näissä on se, että saat lainattua ja ladattua nämä suoraan e-kirjana tuolta ylen sivuilta. En ole mikään suuri e-kirjojen ystävä, mutta juuri tälläisissä harvinaisemmisssa tapauksisssa äärimmäisen kätevää.
Tämä Konrad Lehtimäki oli ihan ennalta tuntematon tapaus. Sen verran hänestä etsiskelin tietoa Wikipediasta, että hän on syntynyt 1883 ja kuollut 1937. Hänellä oli aika värikäs tausta erinäisten töiden kautta karjapaimenesta sosiaalidemokraattisen puolueen edustajaksi vuosiksi 1911-1917. Hänen sanotaan kuuluvan ensimmäisten työläiskirjailijoiden joukkoon.
Lehtimäki sai kuolemantuomion 1918 valtionpetoksesta, mutta tuomio peruttiin kulttuuriväen painostuksen ansiosta ja hänet todettiin 11. joulukuuta 1918 syyttömäksi.


Ylös helvetistä on suoraan sanottuna kammottava kirja. Se kertoo maailmansodasta, joka ei vielä tuolloin todellisuudesssa ole näkynyt Suomessa niin suuresti. Joka puolella kuitenkin jo kytee ja ollaan sisällissodan kynnyksellä.
Lehtimäki kuvaa utopistisen maan, jossa hallitus ja armeija esikuntineen ovat sotahulluja psykopaatteja, jotka haluavat kostaa viholliselleen siviileistä piittaamatta. Ihmisiä vangitaan ja teloitetaan mielivaltaisesti epäiltynä valtionpetoksesta. Oikeudenkäyntejä ei ole eikä ihmisoikeuksia.

Kirja on pasifistinen ja se kuvaa jo lähes vastenmielisellä tavalla upseerien ja päällystön vallanhimoa ja suoranaista pakkomiellettä tappamiseen ja tuhoamiseen. Se kuvaa yksityiskohtaisesti aseita ja niiden tuhovoimaa ja luo myös kuvitteellisen uuden superaseen, näkymättömän lentokoneen. Se on yliluonnollisen tehokas ja näkymättömyytensä ansiosta erityisen tuhovoimainen ja kirja saakin tästä vähän tieteiskirjan piirteitä.
Tuho on tähtitieteellistä, uhreja on tässä kuvitteellisessa maassa miljoonia ja suurinosa naisia ja lapsia. Kuvaukset nälkiintyneistä lapsista ja heidän kuolemastaan hitaan kivuliaasti pommituksissa on karmivaa. Kirjassa korostuu sodan mielettömyys ja kuinka siviileillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin kärsiä. Pakopaikkaa ei ole. Kuvitteelliset kaupungit vain sulavat pois.

Lehtimäki on ennustanut kirjallaan hyvin tulevat tapahtumat, lähes kaikki on käynyt toteen niin sisällissodassa kuin viimeistään toisessa maailmansodassa. Ja aivan samoin tälläkin hetkellä siviilejä pommitetaan ja tuhotaan surutta Syyriassa.

Lyhyesti sanottuna sotaa, sortoa ja kidutusta. Rakkauttakin ilmassa on, mutta kyllä se sivuseikaksi jää kun päälimmäisenä mielikuvana on lapsen päältä sulava iho.
Täytyy ihmetellä, että hän tosiaan selvisi kuolemantuomiosta, koska tuo aikakausi huomioonottaen on kirja erittäin vihamielinen maan hallintoa kohtaan. Vaikkakin kirjassa ei mainita olemassaolevia valtioita tai nimetä päättäjiä. Teksti itsessään oli kyllä luettavaa ja yksityiskohtaisen kuvailevaa sisältäen sanamuotoja, joita ei enää ole käytössä.

No mutta tätä ei olisi tullut luettua ilman tätä haastetta ja tämä oli kuitenkin tärkeä muistutus siitä miten mielipuolinen aika Suomenkin menneisyyteen kuuluu.

Tämän jälkeen on saatava kyllä ehdottomasti jotain kevyempää ja ilman ruumiita kiitos.


Peace!

lauantai 14. tammikuuta 2017

Helmet- lukuhaaste kohta 33. Vikas Swarup: Nuoren naisen koetukset







Viikko on hujahtanut hyvässä lukuvireessä. Sää on kyllä tuottanut tuskaa, parin päivän takainen vesisade ja plussakelit aiheutti talven ystävälle harmaita hiuksia. Mutta onneksi säät eivät häiritse lukemista!
Löysin kirjastosta haasteen kohtaan 33. Kirja kertoo Intiasta Vikas Swarupin Nuoren naisen koetukset (WSOY 2013, Accidental Apprentice, suom. Raimo Salminen)
Tämä haastekohta olikin mielenkiintoinen, hyvin vähän on tullut luettua Intiaan sijoittuvia kirjoja. Vikas Swarup on minulle ihan uusi tuttavuus. Hänen kerrotaan syntyneen 1963 Allahabadissa ja olevan intialainen kirjailija-diplomaatti. Hän on noussut laajempaan tietoisuuteen esikoisromaanillaan Tyhjentävä vastaus (2005), josta on tehty elokuva Slummien miljonääri.
Muistan hehkutuksen elokuvasta, mutta se on jäänyt näkemättä.

Nuoren naisen koetukset kertoo, yllätys yllätys, nuoresta naisesta nimeltä Sapna Sinha, joka työskentelee kodinkonemyyjänä Delhissä. Hän on vastuussa vanhimpana sisaruksena niin äidistään kuin pikkusiskostaan.
Sapna Sinhan työpaikalle ilmestyy suuryrityksen omistaja, joka tarjoaa hänelle miljardibisneksensä johtajuutta, jos hän läpäisee seitsemän koetta.
Kokeet mittaavat ominaisuuksia, joita hyvältä johtajalta vaaditaan. Kirjan alku vaikutti kovin bollywoodmaiselta tieltä ryysyistä rikkauksiin. Bollywood meininki tansseineen, lauluineen ja romanttisine tarinoineen ei ole oikein minun juttuni. Mutta onneksi kirja osoittautuikin myös muuksi. Siitä löytyi koko intialaisen yhteiskunnan häpeäpilkkujen kaari.

Romaani toi esille naisten edelleen heikon aseman intialaisessa yhteiskunnassa. Jos et ole naimisissa et ole yhtään mitään ja naimisissakin olet miehesi omaisuutta. Tehtäväsi on hoitaa kotia ja jos siihen kodinhoitoon sisältyy myös aviomiehen toimesta hakkaaminen on se kestettävä kuten kunnon vaimon kuuluu.
Suku päättää kenet tyttö nai eikä sillä ole rakkauden kanssa mitään tekemistä ellei nyt hyvä tuuri käy.
Osansa saa myös lapsityövoima. Epäinhimilliset olot tehtaiksi muutetuissa murjuissa, joissa alle 10-vuotiaat lapset työskentelevät kellon ympäri vaarallisessa ja myrkkykaasujen kyllästämässä tilassa.
Epäkohta toisensa jälkeen nousee esiin. Lapsista juoni kuljettaa mielipuoliseen julkkisten palvontaan. Halu olla kaikkien ihailema tähti ja julkkis on nuorten ykköstoive. Mikään muu ei tunnu tavoittelemisen arvoiselta ja kuuluisuutta halutaan keinolla millä hyvänsä. Mikä onkaan helpompaa kuin hyväksikäyttää nuorta uskottelemalla hänelle suora tie tähteyteen ihan vain pikku pikku palvelusta vastaan.
Kun jo ajattelet tässä olleen kaikki pahimmat skenaariot tulee laittoman elinsiirtokaupan vuoro. Olet ihmisenä yhtä arvokas kuin munuaisesi on. Kaikkea hallitsee raha ja sen suoma lähes rajaton valta. Korruptio ylettää kaikkiin portaisiin poliisiin, valtion virkamiehiin kuin yrityksiinkin. Kaikki on ostettavissa kunhan vain hinnasta sovitaan. Ihmishenki ei ole minkään arvoinen. Luottaa et voi kehenkään muuhun kuin itseesi. Kukaan ei jaksa välittää. Miten tälläinen yhteiskunta voi olla olemassa? Korruptiokoneisto on niin voimakas ja juurtunut syvälle ettei tavallisella ihmisellä ole mahdollisuutta nousta sitä vastaan.
Kirja ei ole kuitenkaan niin lohduton kun aiheista voisi kuvitella. Se saa ärsyyntymään ja kysymään voiko tämä olla totta?

Teksti vie mennessään Delhin kaduille ja avoviemäreiden lemun voi jo melkein kuvitella. Juonen käänteet osaavat yllättää vielä viimeisillä sivuillaankin. Vikas Swarup yllätti ja teki vaikutuksen.
Näitä vääryyksiä pitäisi rummuttaa väsymättä, vaikka ne tuntuvatkin kaikuvan kuuroille korville. Muutosta ei tapahdu, jos kaikki vaan jatkavat alistumista ja vaikenemista.
Haluaisin kuulla myös sen intialaisen naisen äänen. Saavatko he yhtälaisen mahdollisuuden kirjoittaa vapaasti kokemastaan ilman seurauksia ja sensuuria niin faktaa kuin fiktiotakin?

Nyt luvussa on Ylen 101 kirjaa listalta ensimmäinen eli vuodelta 1917 Konrad Lehtimäen Ylös helvetistä. Nimensä mukaisesti raskasta luettavaa. Se on niin painostava, että kylkeen olen napannut myös Nikolai Gogolin Nenän  ja Linda Olssonin uusimman Sisar talossani. Näillä sitten luovitaan tämä viikonloppu.

Hyviä lukuhetkiä!

lauantai 7. tammikuuta 2017

Helmet-lukuhaaste kohta 20. Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää





Nyt on Helmet-lukuhaaste 2017 saatu käyntiin. Vakaa aikomus on tänäkin vuonna lukea kirja/kohta ja tietysti myös kaikkea haasteen ulkopuolelta.
Päätin avata haasteen valitsemalla omassa hyllyssä olevista lukemattomista kirjoista sellaisen, joka mahdollisesti soveltuisi johonkin kohtaan. Sellainenhan löytyikin helposti eli ensimmäinen kirja Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää (Gummerus 2015) kohtaan 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö. Alkuteos Me before You on julkaistu 2012 ja sen on suomentanut Heli Naski.

Tämä on toinen häneltä lukemani kirja ja pidin tästä kyllä yhtä paljon kuin edellisestä Ole niin kiltti, älä rakasta häntä -romaanista.
Kerro minulle jotain hyvää on rakkausromaani isolla ärrällä. Se noudattaa kaikkia perinteistäkin perinteisimpiä rikas-köyhä/prinssi-tuhkimo linjoja. Mutta kuitenkin erilaisesta ja ei niin tutusta näkökulmasta, koska prinssi onkin onnettomuudessa neliraajahalvaantunut.
Louisa Clarke on 27-vuotias nainen pienestä englantilaiskaupungista ja päätyy työttömäksi jäätyään kyseisen prinssin, Willin, henkilökohtaiseksi avustajaksi. Kokemusta hänellä ei vastaavasta ole eikä työtä ei yhtään helpota se, ettei Will juurikaan ole ilahtunut uudesta tai vanhastakaan avustajasta ja käyttäytyy sen mukaisesti. Tarkoitus on kuitenkin selviytyä elämästä kunnialla vai onko?

Aluksi Louisan hahmo ärsytti suunnattomasti, tuntui ettei hänestä irtoa mitään mikä saisi tuntemaan sympatiaa häntä kohtaan, mutta pikku hiljaa hän muuttui, sai sisältöä ja syvyyttä elämäänsä ja lopussa häntä olisi voinut jo halata.
Moyes kirjoittaa lämpimän elämänmakuisesti;  riipaisevaa rakkautta, ihastumista, rahahuolia, pettymyksiä, epätoivoa ja surua.
Tämän kirjan massasta nosti Willin vammaisuus. Hienoa, että Moyes on kirjoittanut hänenlaisen hahmon, koska erilailla vammaisia tai vammautuneita ihmisiä maailmassa on yhtälailla kuin terveitäkin. Kaikkine samoine tunteineen, haaveineen ja haluineen. Tämä oli siitä tärkeä muistutus. Oma terveys ja kaiken fyysinen suhteellinen helppous saa nopeasti unohtamaan toisenlaisen näkökulman elämään.

Melankolinen tarina, josta jäi kosteat silmäkulmat ja haikea lukufiilis. Tällä oli hyvä käynnistää uusi vuosi. Kirjaan perustuva elokuva tuli myös viime kesänä teattereihin, Onneksi en sitä käynyt katsomassa koska tämä vaatii katselun kotisohvalta ja vain nessut seurana.

Tämän painoksen lopussa oli myös lukunäyte Moyesin seuraavasta kirjasta (on ilmestynyt suomennettuna jo talvella 2016), joka jatkaa Louisan tarinaa. Nuo yhdeksän sivua sai koukahtamaan heti, joten Jos olisit tässä on myös haettava lukuun.

Tässä vuodessa näyttäisi olevan kyllä ainekset mahtavaksi lukemisen juhlavuodeksi. Luin Ylen Kirjojen Suomi juttua täältä ja voi kyllähän rupesi tuo 101 kirjan lista kutkuttamaan lukuhermoja. Taidanpa 100-vuotiaan Suomen kunniaksi yrittää lukea myös tuon listan kirjoja. Mutta ilman suorituspaineita edelleen, kirjoista nauttien.

Rentouttavaa ja vähän lämpimämpää viikonloppua!