Edellisessä postauksessa olen kirjoittanut hei syksy ja nyt ollaan sitten jo miltei hei joulussa. Olisipa kiva jos olisi ehtinyt ja pystynyt enemmän sitä ja tätä ja tuota mutta kun ei. Nyt vähän jännittää miten käy haasteeni, ehtiikö uusi vuosi jo alkaa. Katsotaan :)
Caitlin Moranin kirjan Naisena olemisen taito (2013 suom. Sari Luhtanen, Schildts & Söderströms) nappasin kirjastosta ihan tuurilla. Kaipasin jotain ihan muuta kuin peruskaunoa. Luin takakannen tekstin: "Naisena oleminen ei ole koskaan ollut näin helppoa: on äänioikeus ja ehkäisyvälineet, eikä naisia ole poltettu noitaroviolla sitten vuoden 1727." Hemmetti mitäs tämä on, vaikuttaa kiinnostavalta, itselläni ei ole tästä hajuakaan. Okei, fyysiset ominaisuudet sen vahvistaa mutta miten sitä oikein tulisi olla, miksi tulisi olla ja kuka sen määrittelee millä perusteella ja mistä minä tiedän mitä haluan?!
Caitlin Moran on 1975 syntynyt brittiläinen televisiokasvo ja The Timesin tv-kriitikko ja kolumnisti. Alkuteos How To Be a Woman on ilmestynyt 2011. Itselleni ihan vieras tapaus ennen tätä.
Kyseessä ei ole mikään self help-opas "Ole itse oman elämäsi valo" tyyppisesti, niitä en kestä.
Kyseessä ei ole mikään self help-opas "Ole itse oman elämäsi valo" tyyppisesti, niitä en kestä.
Moran pohtii naiseksi kasvamista kertomalla omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan äärimmäisen suorasukaisesti ja säälimättömästi. En muista koskaan lukeneeni rehellisempää kuvausta menkkojen (kuukautisten, miksi ikinä niitä haluakaan kutsua) alkamisesta. Kuinka järisyttävän perseestä se kirjaimellisesti onkaan. Kaukana siitä on -ooh minusta tulee nainen- ylistys, kun tilalle valkenee totuus siitä kuinka vaikeaksi kaikki muuttuu.
Moran käy läpi armottomasti niin fyysisiä muutoksia, seksuaalisuuden heräämistä, ulkonäköpaineita ja kaikkea mitä sinun naisena odotetaan olevan. Miten paljon mm. pornoteollisuus on muovannut kuvaa siitä miltä naisten oletetaan näyttävän, miten pukeutuvan ja ajattelevan seksistä. Kysymys on lähinnä siitä miksi tähän on menty mukaan käytännössä ilman vastarintaa.
Pelkäsin aluksi kirjan olevan jonkinlainen feministisaarna. Minulle feminismi jo sanana nostaa näppyjä. Tottakai haluan ja arvostan sitä, että kohdellaan ihmisenä siitä huolimatta etten ole mies, olen itsenäinen äänioikeuteni kanssa eikä minua omista kukaan. Mutta kyllä nyt haluaisin nähdä näiden mahdollisuuksien kuuluvan kaikille ihan ihmisoikeuksien perusteella, en sen vuoksi, että olen nainen. En myöskään ole koskaan ymmärtänyt miesvihaista feminismiä, jossa ajoittain mies saa hengittää perjantaisin klo 23 jälkeen ja sitä että naisen pitäisi saada kaikki tarjottimella vaan naiseutensa perusteella. Työ pitäisi saada sen takia, että olet hyvä siinä tai voit kehittyä hyväksi, ei sillä perusteella, että vain joku kiintiö täyttyy. Oli työ sitten kotona lasten kanssa tai työpaikalla.
Osa miehistä on asenteidensa ja tekojensa vuoksi paskiaisia aivan kuten naisetkin huolimatta aatteista. Ja kyllä, synneistä pahin lausuttakoon ääneen, mielestäni edelleenkin on naisten ja miesten töitä. Osa töistä nyt vaan sattuu sopimaan jommalle kummalle paremmin ja en kertakaikkiaan ymmärrä miten sekin on nykyään niin järisyttävän paheksuttavaa. Ja ei, en tarkoita sitä etteikö nainen voisi olla huippu perinteisesti miesten työnä nähdyssä hommassa ja mies mahtava naisvoittoisessa työssä. Sehän on vain hienoa eikä kenenkään tarvitse tehdä siitä numeroa, kykyjen pitäisi ratkaista, ei jalkovälin. Roolit muuttuvat ja elävät kuitenkin koko työelämän muuttuessa.
Silti miellän itseni feministiksi ja siksi pidin suuresti kirjan ajatuksista. Moran sanoo feminismistä: "Se on vakaa usko siihen, että naisten pitää olla yhtä vapaita kuin miesten, olivatpa nämä miten hulluja, hölmöjä, harhaisia, huonosti pukeutuvia, ihraisia, kaljuuntuvia, laiskoja ja omahyväisiä tahansa." Jes, tätä juuri tarkoitan.
Epäkohdat eivät maailmasta valitettavasti lopu ja tämän näkökohta on tietysti puhtaasti länsimaalainen. Jätetään tässä kohtaa kommentoimatta mielipuolinen pahuus mitä tapahtuu mm. tyttöjen silpomisella ja lapsiavioliitoilla.
Osa miehistä on asenteidensa ja tekojensa vuoksi paskiaisia aivan kuten naisetkin huolimatta aatteista. Ja kyllä, synneistä pahin lausuttakoon ääneen, mielestäni edelleenkin on naisten ja miesten töitä. Osa töistä nyt vaan sattuu sopimaan jommalle kummalle paremmin ja en kertakaikkiaan ymmärrä miten sekin on nykyään niin järisyttävän paheksuttavaa. Ja ei, en tarkoita sitä etteikö nainen voisi olla huippu perinteisesti miesten työnä nähdyssä hommassa ja mies mahtava naisvoittoisessa työssä. Sehän on vain hienoa eikä kenenkään tarvitse tehdä siitä numeroa, kykyjen pitäisi ratkaista, ei jalkovälin. Roolit muuttuvat ja elävät kuitenkin koko työelämän muuttuessa.
Silti miellän itseni feministiksi ja siksi pidin suuresti kirjan ajatuksista. Moran sanoo feminismistä: "Se on vakaa usko siihen, että naisten pitää olla yhtä vapaita kuin miesten, olivatpa nämä miten hulluja, hölmöjä, harhaisia, huonosti pukeutuvia, ihraisia, kaljuuntuvia, laiskoja ja omahyväisiä tahansa." Jes, tätä juuri tarkoitan.
Epäkohdat eivät maailmasta valitettavasti lopu ja tämän näkökohta on tietysti puhtaasti länsimaalainen. Jätetään tässä kohtaa kommentoimatta mielipuolinen pahuus mitä tapahtuu mm. tyttöjen silpomisella ja lapsiavioliitoilla.
Mutta tämä kirja ei tosiaankaan ole mitään julistusta, vaan mahtavalla itseironialla ja sarkasmilla höystettyjä humoristisesti kerrottuja teräviä huomioita.
Moran päätyy kirjassaan 35-vuotiaaksi, joten osansa vuosien kuluessa saa myös naimisiinmenot, lapset ja vanheneminen. Helmet- lukuhaasteesta poiminkin kohdan 38. kirjassa mennään naimisiin mihin saan tämän sopivasti ujutettua.
En muista milloin olisin viimeksi nauranut ääneen lukiessani mutta viimeistään 3. luku: En keksi rinnoilleni nimeä! saa tyrskimään.
Ei kenties sovi heikkohermoisille ronskiutensa vuoksi, mutta kurkista edes.
Peace and Love
