Huh, reilu kaksi vuotta mennyt edellisestä kirjoituksesta! Hieman on ollut turbulenssia tänä aikana eikä vähiten viruspandemian takia. Luonnostelin jo ties kuinka monta aloitusta, ensimmäisissä liikaa vuodatusta ja surkuttelua. Toisissa vähän vähemmän vuodatusta, mutta hirveän paljon selityksiä.
Nyt kun pahimmat versiot on oksennettu päiväkirjaan voi vaan todeta, ettei vuodet 2019 ja 2020 ihan nappiin menneet. Kauhea kynnys on ollut aloittaa tätä uudelleen, koska märehtimisen ja etukäteismurehtimisen jalo taito on kyllä hallussa. Lukemiani kirjoja olen saanut sentä kirjattua instagramin puolelle. Ei jäädä kuitenkaan jumiin tähän, vaan pistetään hommat tulille uudestaan. Eikös sitä aloittaa voi vaikka kuinka monta kertaa ja lopettaa vain kerran, vai mitenkäs se meni :D
Mutta nyt nykyaikaan, ei olisi uskonut että vielä tulee aika milloin on poikkeuksellista päästä taas teatteriin ja elokuviin.
Ensin tuli tilaisuus päästä elokuviin, ja vastoin ennakko-odotuksia en olisi uskonut nauttivani niin paljon James Bond-leffan katselusta. En ole kuitenkaan mikään erityinen fani, vanhojen Bondien uusintojen uusintoja tulee välillä silmäiltyä ja olen kyllä tykännyt näistä uudemmista Daniel Craigin Bondeista, jotka raadollisempia ja joissa Bond-tytötkin on olleet muuta kuin pelkkiä koristeita. Tämä uusin No time to die oli kyllä ajankohtaisuudessaan ja synkkyydessään loistava. Ja ensimmäinen kerta ikinä kun 007 katsoessa oli virhe jättää nessut kotiin. Ja mikä Bond-tunnari Billie Eilishiltä, värisyttävä!
Ensinnäkin lavastus oli ihan nappi tähän, se toi henkilöt just sun näytölle omissa bokseissaan, oli ne sitten todellisia tai muulle maailmalle stailattuja. Ja kyllä, kaikki me ollaan oltu niissä hautajaisissa, häissä tai muissa sukujuhlissa missä on se valtavan vaivaannuttava tunnelma, kun ruoditaan lapsentekosuunnitelmat, suhteet, erot ja jos ei muuta niin sitten säätä.
Ja kyllähän esitys näin 38-vuotiaalle osui ja upposi. Oivaltavaa tekstiä ja teräviä huomioita sisältävää kerrontaa aikalaisiemme räpistelystä 24/7 onnellisuuden ja kiiltokuvajulkisivun perässä.
Ihanat näyttelijät, jotka kuljettivat juonta innostavasti, huumorilla ja sopivalla vakavuudella. Täydellisen elämän lifestyle-blogit "sinä itse olet oman onnesi seppä-ohjeineen ja totta kai joka alan asiantuntijoiden murskaavat äityli-ryhmät. Tässä limbossa pyörii niin ikisinkut, lapsihaaveiset kuin liittonsa raunioilla keikkuvat ihmiset.
Miten maailma on mennytkin tähän, että meillä on vaan kaikessa infernaalisessa kiireesssä ja arjen hektisyydessä kuitenkin liikaa aikaa vatvoa täydellisen elämän julkisivua. Pahinta mitä voi käydä on kulissien romahtaminen
Mutta jottei nyt ihan pelkkää suitsutusta niin loppu oli jo melkoisen tahmean siirappinen. Se oli jo liikaa "ei tehdä tästä ny numeroo"-hämäläissielulle.
Viihdyttävä ennen kaikkea, suosittelen!
Kiitos kansallisteatteri ja teatteri että olet!
