tiistai 21. helmikuuta 2017

Helmet- lukuhaaste kohta 31. Johanna Valkama: Itämeren Auri





Kirjaston hyllyllä oli niin houkuttelevan kannen omaava kirja etten voinut vastustaa. Helmet-haasteestahan löytyisi kohta myös kauniiseen kanteen, mutta jätetään se vielä hautumaan.
Haastekohta 31. Fantasiakirja tuntui kuitenkin osuvammalta. Kirja on Johanna Valkaman Itämeren Auri (Otava 2016). Romaani on Valkaman (s.1982) esikoisromaani.

Auri on Hämeen sydämessä asuva nuori nainen, jonka pyrkimys on tulla Hämeen mahtavimmaksi parantajaksi. Eletään rautakauden Pohjolassa syvällä jykevien kuusten suojassa samalla kun Itämeren aalloilla viikingit ryöstelevät ja käyvät taistoa maiden herruudesta.
Jos Auri haluaa parantajaksi on hänen annettava itsensä kokonaan metsän valtiaalle Tapiolle ja hänen on toimittava työssään metsän henkien ja jumalten tahdon mukaan.
Se edellyttää, että Auri luopuu perinteisestä naisen roolista. Suuri parantaja ei voi olla vaimo ja äiti. Parantajan on omistauduttava täysin työlleen ja vain silloin hän saa kaikkein voimakkaimmat lahjat ja kyvyt metsän jumalilta.
Aurin tielle osuu yllättäen haavoittunut tuntematon ratsuineen, joka herättää hänessä tunteita, joiden olemassaoloa hän ei ole edes osannut kuvitella. Tunteet saavat hänen vakaumuksensa lujuuden häilymään.

Aloitin lukemaan kirjaa vähän epäluuloisissa tunnelmissa. Eläminen henkiolentojen, loitsujen, taikojen ja erilaisten jumalien maailmassa ei ole ollut sitä tutuinta ja omaksi tuntemaani kerrontaa. Toisaalta pidän paljon historiallisista romaaneista ja yleensäkin historian mukaan ottamisesta. Mitä pidemmälle pääsin tarinassa tempauduin täysin mukaan. Metsän jumalat ja niille uhraaminen eivät tuntuneetkaan enää häiritsevän "hörhöltä", vaan olennaiselta mielenkiintoiselta osalta Suolammen kylän elämää.
Kuvaus oli todella tarkkanäköistä  ja todentuntuista. Varmasti rautakaudella esi-isämme ovatkin eläneet tälläisessä kiehtovassa symbioosissa metsän ja ennenkaikkea luonnon ehdoilla. Uskomattoman sääli että noista tavoista ja uskonnoista ei taida olla enää mitään juurikaan jäljellä. Pyyhkikö kristinuskon ja kaikenmoisten puhdistusten tulo kaiken alleen?

Elämä on yksinkertaista. Miesten työ on metsästää, elättää perheensä ja puolustaa kotikylää. Naiset ovat ensin isiensä ja sitten miestensä omaisuutta. Heidän virkansa on olla tunnollisia tyttäriä ja ahkeria vaimoja.
Auri on poikkeus, hän haluaa olla vahva ja itsenäinen. Parantajana hän saa arvostusta ja kunnioitusta taidoistaan sairauksien ja vammojen hoitajana. Pelonsekaista kunnioitusta, jota nainen ei tulisi muuten koskaan saamaan. Se tie on kuitenkin yksinäinen. Noitamaisien kykyjensä vuoksi häneen pidetään yhteisössä etäisyyttä.
Mutta ei Aurikaan ole immuuni komealle muukalaiselle, josta päästäänkin sitten romantiikkaan. Se on tässä tinderittömässä ajassa ihanan riipaisevaa, suurilla tunteilla varustettua rakkautta!

Kävin viime kesänä juuri tuolla Hakoisten linnavuorella, joka esiintyy yhtenä merkittävänä paikkana kirjassa ja on oikeastikin sitä tuona ajankohtana ollut. Kieltämättä siellä oli sellaista pysähtyneisyyden ja viimeisen linnakkeen tunnelmaa. Nyt paikka herääkin mielikuvituksessa ihan toiseksi tämän myötä. Aurista muodostui mielessäni muuten heti tv-sarja Poldarkin Demelza (Eleanor Tomlinson)! Vaikkakin Auri ymmärtääkseni on jäätävän vaalea. Heissä on jotain samaa päättäväisyyttä, voimaa ja kauneutta.

Kaunista tekstiä ja hykerryttäviä juonenkäänteitä. Koukkuun jäätiin, toivottavasti kirja saa jatkoa!

Kaunista viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Minäkin luin juuri tämän kirjan ja tykkäsin paljon, etenkin kirjan kauniista kielestä ja tietenkin vetävästä tarinasta.

    P. s. Mun mielessä Auri oli jostain syystä Viikingit sarjasta tutun Lagerthan näköinen. :D Johtuu ehkä siitä, että sarjaa on tullut tässä vasta katsottua...

    VastaaPoista
  2. Ilmeisesti jatkoa on onneksi luvassa. Viikingit onkin katsomatta, täytyypä katsoa jo ihan tästä syystä :)

    VastaaPoista