sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Helmet- lukuhaaste kohta 32. David Ebershoff: Tanskalainen tyttö






Kauhistuttavan kauan onkin ehtinyt kulua edellisestä raapustuksesta. Päässä on vellonut sellainen myrsky etten ole saanut sieltä pilkottua mitään kirjoihin liittyvää ulos. Kirjoja olen kuitenkin lukenut entiseen malliin, joten nyt toimeen ennenkuin on jo kesäkuu :)

Huhtikuun puolella luin David Ebershoffin esikoisromaanin Tanskalainen tyttö (Otava 2000, suom. Markku Päkkilä.) Hän toimii kustannusjohtajana Random House -kustantamossa New Yorkissa.
Haasteessa on kohta 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta, johon tämän valitsen. Kirjaan perustuvan elokuvan The Danish Girl (2015) on ohjannut Tom Hooper ja sen pääosissa ovat Eddie Redmayne ja Alicia Vikander. Vikander sai roolistaan parhaan naissivuosan Oscarin. Elokuvan näin ensin viime vuonna ja kirjan vuoro oli nyt.

Romaani kertoo tarinan taiteilijapariskunta Einar ja Greta Wegenerista. Greta on amerikkalainen ja rakkaus yliopistolla opettavaan Einariin saa hänet jäämään Tanskaan. Pariskunta asuu vuonna 1925 kööpenhaminalaisessa ateljeeasunnossaan  ja omistautuvat taiteen tekemiselle. Einar on heistä tunnetumpi ja hänen maisemataulunsa ovat kysyttyjä. Gretan on vaikea saada jalansijaa gallerioista ja hän on jäänyt miehensä varjoon.

Greta maalaa muotokuvia ja kerran hän tarvitsee apua tauluaan varten. Einar saa auttaa toimimalla mallina ja pukemalla naisen sukat jalkaan, jotta Greta saa maalaukseensa täydellisen nilkan kaaren. Tämä herättää Einarin sisällä jotain uutta, piilossa ollutta ja vielä tiedostamatonta. Greta rohkaisee Einaria ja hänen naiseksi pukeutumisestaan tulee heidän yhteinen hauska leikkinsä.
Lili Elbe on syntynyt.
Gretalle Lili on ehtymätön inspiraation lähde ja hän maalaa tästä useita tauluja. Taulut kauniista ja salaperäisestä Lilistä herättävät myös taiteen ostajien kiinnostuksen ja Gretan tähti on nousemassa.

Einar alkaa pukeutua Liliksi yhä useammin Gretan poissa ollessa. Einar rohkaistuu viemään Lilin ulos ja tekemään hänestä aidon ihmisen asettaen itsensä alttiiksi muiden ihmisten hyväksynnälle tai torjunnalle. Lili haluaa vahvistuksen olemassaololleen.
Greta huomaa tilanteen muuttuneen, kyse ei olekaan enää heidän leikistään vaan Lili on tullut jäädäkseen ja Einar on lipumassa pois.
Greta on ristiriitojen repimä, hän ei halua luopua rakastamastaan miehestä ja haluaa Lilin lähtevän. Toisaalta Einar on katoamassa ja häätämällä Lilin Greta menettää molemmat.
Einar ei enää tiedä kuka on, Lili hänessä on ottamassa vallan eikä hän enää tiedä kuka mies nimeltä Einar on ja onko häntä koskaan ollutkaan. Lääkärit haluavat sulkea hänet osastolle ja poistaa Lilin mm. röntgensäteillä ja muilla äärimmäisen kivuliailla "parannuskeinoilla". Viimeisimmät hyvät tulokset on saatu lobotomialla.
Lili ei halua kuolla, joten Gretan ja hänen on jätettävä Tanska ja kokeiltava uutta alkua Pariisissa.
He löytävät lääkärin, joka uskoo vakaasti pystyvänsä tekemään Lilistä täydellisen ja päättämään elämän Einarina lopullisesti.

Ebershoff on mielestäni luonut täydellisen tarinan. Einarin tuntema häpeä, pelko ja epätoivo satuttaa. Miksi häntä rangaistaan väärällä keholla ja miksi hänen ainoa vaihtoehtonsa on jättäytyä muiden armoille. Hän kun vain haluaisi rakastaa ja täydellisessä maailmassa myös perheen.
Gretan rakkaus miestään kohtaan ja halu pelastaa Lili unohtamalla oma elämänsä on niin riipaisevaa, että pala nousee useamminkin kurkkuun.
Kirjailija ei mässäile teemoilla transeksuaalisuudesta ja halvenna sitä, vaan kirjoittaa liikuttavan romaanin äärimmäisen rohkeasta ihmisestä, joka taistelee mahdollisuudesta olla oma itsensä kaikkine muotoineen. Hän kuvaa taistelua oikeudesta olla vapaa huolimatta seksuaalisuutensa muodosta sekä kehonsa uhraamisesta kokeelliselle hoitomuodolle.
Ja jälleen historian ja epäkohtien esiintuominen synnyttää kiinnostavan kirjan.

Einar Wegenerille tehtiin yksi maailman ensimmäisistä sukupuolenvaihdosleikkauksista. Einar ja Greta ovat olleet romaanin innoittajat, mutta muuten se on täysin fiktiivinen.

Lue kirja ja katso elokuva. Maailmankuvasi saattaa avartua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti